Eirik olisi pienenä mielellään istunut hänen sylissään, mutta Cecilia rynnisti heti maahan, kun hän oli nostanut hänet syliinsä. Ja jos hän yritti suudella tytärtään, huomasi hän, ettei tämä pitänyt siitä.
* * * * *
Viime vuosina Olav oli nukkunut tuvassa, entisessä aviovuoteessaan. Hän nukkui paremmin kuin moneen vuoteen, mutta nytkin hän saattoi usein maata kauan valveilla. Silloin oli hauskempaa valvoa täällä kuin kamarissa, jonne ei milloinkaan päivän valo päässyt, joten ilma oli kalseata ja ummehtunutta, ja jossa aina oli raaka hylkeenrasvan ja siellä talvisaikaan säilytettävien ruokien haju. Tuvassa oli ihmisten ja savun haju; öiseenkin aikaan tuntui lieden tuhkaan peitetyistä hiilistä hohtavan lämpöä. Eräänä yönä oli osa räppänäluukkua pudonnut tuulen tuomana alas, eikä Olav ollut tullut sitä korjanneeksi. Kuutamolla hän näki kalvoruudun läpi kajastuksen ja aamuisin päivän koiton. Olav piti siitä.
Nyt Olav muutti jälleen kamariin; Märtalla ja lapsilla piti olla tuvan eteläisin vuode.
Olav oli odottanut, että Cecilia huutaisi ja rimpuilisi. Kuullessaan, että hänen oli nukuttava vieraan eikä Ragnan kanssa, kuten hän oli tottunut. Mutta kävi toisin. Hän saapui Hestvikeniin myöhään iltapäivällä, sillä hän oli viipynyt Tunsbergissa kolme päivää ja oli saanut pysytellä maissa myrskyn vuoksi. Bothild oli paremminkin kuollut kuin elävä.
Olavin kantaessa hänet huoneeseen — koko illan hän keinui kuin veneessä jakkaralla, jolle Olav oli hänet sisään tuodessaan asettanut. Ihmisiä tuli ja meni, käveli sinne ja tänne, ja koko ajan Cecilia Olavintytär hääri vieraan tyttösen ympärillä, ja hänen suuret, kirkkaat silmänsä olivat selkoselällään ihmettelevinä vaaleitten kiharoitten alla.
Tuskin Märtta oli saanut lapsi-paran peiton alle ja Olav virkkanut, että Cecilian oli nyt nukuttava kasvatussiskon vieressä — kun Cecilia käden käänteessä vetäisi vaatteet yltään ja kiipesi vuoteeseen. Vähän ajan kuluttua Märtta toi pielusta; hän tarttui jo uneen vaipuneeseen Bothildiin asettaakseen sen hänen alleen. Silloin Cecilia levitti kätensä vieraan lapsen päälle:
»Älä koske häneen! Hän on minun siskoni!»
* * * * *
Paikkakunnalla naureltiin, että Olav oli vihdoin viimein perinyt rikkaat tanskalaiset sukulaisensa: hän oli perinyt anopin! Hänelle keksittiin heti liikanimi ja häntä alettiin kutsua nimellä: Mahtava Märtta-rouva.