"Pari esimerkkiä voitanee esittää: Tehtaan 'patroona' Björkman Fiskarsissa pieksi niin usein ja niin perin pohjin työmiehiään, että asianomaiset virkamiehet häntä varoittivat. Parantumattomana tuomitsi oikeus hänet kirkolliseen rangaistukseen ja hän sai istua häpeäpenkillä kirkossa, mutt kaikkien alaistensa käski hän sinä pyhänä pysymään kotona. Seuraavana vuonna hän pieksi kuoliaaksi erään työmiehen ja sai siitä istua vuoden Turun linnassa. — Vuonna 1901, aikana, jolloin kansamme taisteli alkeisoikeuksistaan kielsi Blllnäs'in tehtaan hallinto työmiehiä 'yhtymästä mihinkään työläis- tahi ammattiyhdistykseen.' Jo kirjoittautuneet 80 jäsentä olivat pakotetut hajoittamaan yhdistyksensä.[12]
"Samana vuonna kiellettiin Fiskarsin tehtaan työmiehiä lukemasta omia sanomalehtiään, ja heidän täytyi viikon kuluessa tehtaan konttorissa allekirjoittaa sitoumus siitä, 'etteivät yhdy mihinkään työväen- tahi ammattiyhdistykseen ilman tehtaan hallinnon lupaa.' Ne 18, jotka eivät taipuneet, erotettiin. Muuan niistä oli ollut tehtaassa työssä 44 vuotta.
"Monet kovat sanat voitaisiin sanoa nimismiehistä ja asianajajista, heidän metkuistaan kaukaisilla seuduilla ja saaristossa, sekä siitä, että monet heistä ovat elelleet suurellisesti talonpoikia pettämällä, ja siitä kuinka he ovat ponnistelleet pitääkseen voimassa käräjänkäyntiä. Onhan paljonkin liioittelua, mutta onpa totta toinen puoli kun hiljainen tyytymättömyys muodostuu sananlaskuksi: 'herrat keittävät samassa padassa'.
"Mitä tässä on kerrottu Etelä-Suomen ruotsinkielisen kansan, erittäinkin Uudellamaalla, onnettomista kohtaloista, kuuluu menneeseen aikaan. Mutta seuraukset, vaikutukset, eivät ole hälventyneet. Jos tahdotaan tätä kansaa tuntea, on tunnettava ne kovat kohtalot, jotka ovat sen muodostaneet. Jos tahdotaan tuntea eri luokkain rajat, on tunnettava miten eri luokat ovat aikojen kuluessa kohdelleet toisiaan. Uudellamaalla on talonpoika herrasmieheltä oppinut halveksimaan palvelijoitaan. Palvelija ei ole heidän kumppalinsa ja vertaisensa, kuten on laita Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla. Renkinä palveleminen on sen vuoksi käynyt sietämättömäksi… Muutetaan kotiseudulta kaupunkiin…"
Näin lausuu hra Hugo J. Ekholm. Tietenkään ei sovellu teoksen "Svenskt i Finland" puitteissa kuvata mitenkä ruotsalaisen sivistyksen vartijat ovat aikojen kuluessa kohdelleet Suomen suomea puhuvaa väestöä.[13]
Sellaista historiaa ei tarvitsekaan erikseen kyhätä. Se on verellä kirjoitettu Leipzigin ja Lützenin kentillä, Lech-virran varrella y.m., missä suomalaiset ovat saaneet kulkea etunenässä vuodattamassa vertaan Ruotsin mahtavuuteen pyrkimisen puolesta.
Sellaiset tosiseikat silmäin edessä ei tietenkään kummastuta, että kansa, sekä ruotsia että suomea puhuva, vuosisatain pimeys ja sorto taustana, on sosialismin punaisissa lipuissa nähnyt parempien aikojen enteen.
Mutta nämät paremmat ajat eivät koskaan näytä sarastavan. Silloinpa hankitaan siirtolaispassi ja lähdetään Hangon kautta hakemaan uutta, vähemmin epäkiitollista isänmaata.
Näin Hangossa vielä 1914 sekavin, ikävin tuntein, mitenkä "Titanian"[14] runko nieli loppumattoman jonon miehiä, naisia ja lapsia, mitkä valtameren toisella puolella vielä suurempi laiva purki sisästään tuntemattomaan maahan, jossa puhutaan vierasta kieltä, jossa vallitsevat vieraat tavat ja jossa suuri osa meidän parhaista työvoimistamme, kovasta olemisen taistelusta huolimatta, luisuu varmaa perikatoa kohden.
Tätä nähdessäni kävi mieleni apeaksi siitä, ettei minulle ole annettu valtavoimia. Sillä maamme luonnonvoimat, ulkomaisen rahavoiman ohella, voisivat saada aikaan paremmat olot ja sellaisen suurteollisuuden kukoistuksen, että täällä, meidän tulevaisuuksista rikkaassa maassamme voitaisiin elättää monin kerroin suurempi väestö.