Kun mä sua muistelen
Liikkuu veri suonien,[44]
Älä unohda mua, kultaseni!
Katso kiiltäväisiä
Taivaan pikku tähtiä
Äläs maahan lenteleviä.[45]
Ennen meret kuivukoot
Niinkuin rantain hietikot
Kuin mä lemmin muuta neitosta.
Vertaillessa tätä surkean jokapäiväistä runon tekelettä niihin syvämietteisiin ja ihmeellisiin suomalaisiin kansanlauluihin, jotka käännöksinäkin ovat ihastuttaneet ja ihmetyttäneet Europan sivistyskansojen vaativimpia kaunosieluja, tulee totisesti kysyneeksi mitenkä on selitettävissä, että meidän ruotsia puhuvat uusmaalaisemme rohkenevat esiintyä muka Suomen sivistyksen edustajina. —
Tosiaankin! Jos sivistystehtäviin kuuluu tuottaa maahan "Lippupunssia" Ruotsista, konjakkia Ranskasta, korutavaroita ja hiuksia Saksasta, niin onpa silloin Helsinkikin sivistysahjo. — Silloinpa Helsinki on kerrassaan etevämpi kaikkia muita kaupunkejamme, sillä pääkaupunkiin tuodaan vuosittain ulkomailta tavaraa noin 100 miljoonan markan arvosta, mutta sieltä viedään ulkomaille vaan noin 16 miljoonan arvosta!
Tämä "sivistystyö" ei kaipaa enempiä selittelyjä.
Ellei muu Suomi olisi tuotannosta rikas ja elleivät maaseutukaupunkimme — maamme todelliset, vanhat sivistyskeskukset — pystyisi maasta tavaraa viemään, niin kuolisipa Uudenmaan pääkaupunki tuossa tuokiossa.
Äsken esittämämme uusmaalainen kansanlaulu ei suinkaan ole ainoa laatuaan, mutta olkoon se näytteenä minkälaatuiseen "runouteen" ruotsalainen rahvas pystyy.
Sellainen on sivistys, jota ruotsalaisuus Suomessa edustaa. Se on heikko maininki länsi-europalaisista sivistyslaineista. Ja tätä sivistystä tahdotaan meillä säilyttää.
Kun nyt sellaista teennäiskultuuria vastaan tahdon saada nousemaan vanhemman, korkeamman ja syvemmän kultuurin, joka kuvastuu Suomen suomalaisessa kielessä ja kansanrunoudessa, niin toivoakseni lukija hyvin muistaa, etten sentään ole yksin tässä puuhassani.