Melkein kaikki Suomemme suurmiehet, joista monet ovat olleet ruotsia puhuvia pohjalaisia, ovat tavalla tahi toisella työskennelleet saman asian puolesta.
Runebergin runous kokonaisuudessaan tarkoittaa herättää ruotsinkielisiä ymmärtämään ja rakastamaan Suomen suomalaista kansaa.
Muutamat pohjalaiset, kuten Juhana Wilhelm Snellman, M.A. Castrén,
Yrjö-Koskinen y.m. ovat uhranneet koko elämänsä työn tämän saman
Suomen kansan hyväksi ja hankkiakseen halveksitulle, ikivanhalle
suomenkielelle kunniakkaan aseman.
Älkäämme koskaan unhottako mitä Z. Topelius on sanonut suomenkielestä. Se on kuin herätyshuuto monelle supisuomalaisestakin kodista lähteneelle, monelle, jonka korvan ja kansallistunnon "korppien rääkynä" on sokaissut siten, että hän on unhottanut "ensimäisen rakkautensa".
Näin kirjoitti aikanaan Z. Toppelius:
"Nyt on jo enemmän kuin kolmesataa vuotta siitä, kun suomenkieltä ensin ruvettiin käyttämään painetuissa kirjoissa. Sen vuoksi, että raamattu suomennettiin Länsi-Suomessa, tuli Länsi-Suomen murre varsinaisen kirjakielen perustukseksi ja varhaisemmin kehittyneeksi. Nyt on myöskin ruvettu kieltä rikastuttamaan käyttämällä siinä mitä parasta sen eri murteissa löytyy, ja useat ahkerat tutkijat ovat tutkineet kielen omituisuuksia, joten suomenkielen kielioppi kohta on parhaiten selvitettyjä kielioppeja koko maailmassa.
"Ja suomenkieli ansaitsee itsensä tähdenkin kaiken sen suuren rakkauden ja huolen, jolla sitä hoidetaan. Ei ole useaa kieltä, jotka niin selvästi sekä niin runsailla ja hienoilla muodoilla voivat ilmoittaa ajatusten moninaisuutta ja tunteiden vivahduksia kuin suomenkieli. Eikä myöskään ole useita, jotka voivat niin ihmeteltävän osaavasti kuvata luontoa. Vieras, puolueeton mies, kuuluisa tanskalainen kielentutkija, nimeltä Rask, kertoo tästä kielestä seuraavilla sanoilla:
"'Suomenkieli on luonnonraittiimpia, säännöllisimpiä, helpoimmin muodostuvia ja soinnullisimpia kieliä maan päällä. Siinä on kaunein kerakkeiden ja ääntiöiden sopusointu, jossa suhteessa se on aivan italiankielen kaltainen. Siinä ei ole ollenkaan noita inhoittavia suhuäänteitä eikä noita kovia ja kankeita ääniä, joita esiintyy slaavilaisissa kielissä ja lapinkielessä. Siinä on aivan määrätty sointu, niinkuin ranskankielessä. Siinä on myöskin useampia muotoja ja vähemmän taivutustapoja ja poikkeuksia kuin latinassa, s.o. suurempia etuja ja vähemmän vaillinaisuuksia. Siinä on tavattoman paljon sanain haaraannuksia ja yhdistyksiä, niinkuin kreikan- ja saksankielessä. Se näyttää siis valinneen ja yhdistäneen mitä parasta on muissa Europan kielissä; mutta koska ei mitään täydellistä ole taivaan kannen alla, niin ei ole suomenkielelläkään sitä, mikä näyttää olevan tärkeämpää kuin kaikki sisälliset edut, nimittäin suurta kirjallista käytäntöä, laajaa alaa, lähempää yhteyttä heimokielten kanssa ja kunniaa olla loistavan hovin puhekielenä.'
"Sen jälkeen, kun Rask kirjoitti nämä sanat (v. 1820), on suomenkielellä ilmestynyt suuri paljous kirjoja ja sitä on enemmän vertailtu sukukieliinsä. Sitä tuntevat ja pitävät suuressa arvossa ulkomaalaisetkin kielentutkijat; mutta ruhtinaat ja hovit eivät puhu suomenkieltä, ja Europan muille kansoille on tämä kieli niin ymmärtämätöntä kuin lintujen liverrys. Ainoastaan joskus kuuntelee muukalainen ihmetellen Suomen kansanlaulujen sointuvia sanoja. Ja lukiessaan kauniita runoelmiamme muille kielille käännettyinä, hän ei tiedä, kuinka paljon syvällistä tunnetta kääntämisessä on haihtunut pois. Sillä suomenkieli on kuin läpikuultava harsovaate, jonka läpi kauttaaltaan hohtaa kansan henki. Se on Europassa vielä löytölapsi, joka on kapaloitu silkkiin, mutta pantu autiomaalle heitteille. Kun tämä lapsi kasvaa ja voi näyttää toteen sukuperänsä, niin tunnetaan siinä vielä kuninkaantytär. Se on kerran tuleva yhtä rikkaaksi suurista ajatuksista, kuin se nyt on rikas viattomasta ihanuudesta. Se voi vielä kerran julistaa mitä parhainta ja ihaninta ihmissydän on synnyttänyt. Sillä siihen on Jumala antanut sille suuria, kuninkaallisia lahjoja, ja tätä lasta tulee meidän käsillämme kantaa ulos maailmaan."
Z, Topelius.