Siten ajattelivat Suomen todelliset suurmiehet suomenkielestä, mutta niitä henkilöitä, jotka seuraajina nyt istuvat heidän opetusistuimillaan Suomen yliopistossa, ei innostuta Z. Topeliuksen äsken kerrotut tietäjäsanat, jotka kuitenkin vielä tulevat sanasta sanaan toteutumaan.
Onpa sekä vanhempia että nuorempia ranskalaisiakin tutkijoita, jotka ovat myöntäneet, että se kultuuri, joka kuvastuu suomalaisessa kansanrunoudessa ja suomenkielessä, on Europassa ensimäisten joukkoon kuuluva.
Annan tässä sananvuoron meidän yliopistomme professori-vainajalle, ystävälleni O.M. Reuterille, joka — sokeana, istuen sairasvuoteensa reunalla, josta hän ei enää noussut — lausui: "jospa vielä olisi näköni jälellä, niin auttaisinpa mielelläni sinua!"
Hän voi kuitenkin olla asialle avuksi kuoltuaankin. Julkaisen tässä kappaleen hänen teoksestaan "Suomen luonto, kansa ja sivistys", johon hän puolestaan lainaa kuuluisan ranskalaisen kansatieteilijän Quatrefages'in lausunnon:
"Mistä ajoista saakka kantele oikeastaan on peräisin, sitä ei voida varmuudella ratkaista, mutta varmaa on, että se löytyi suomalaisilla jo pakanuuden aikana.
"Suomen runous kertoo, että sen keksi eräs kansan sankareista, Väinämöinen, laulaja ijänikuinen, joka valmisti sen kohtaloaan itkevästä, yksinäisestä koivusta; varusti sen Suomen kansan lempilinnun, kukkuvan käkösen, suusta valahtaneesta hopeasta ja kullasta tehdyillä vääntimillä ja sulhoaan odottavan impyen hiuksista tehdyillä kielillä. Tällä kanteleella hän sitten soitti niin, että kaikki elävät olennot, jopa ilman, maan ja merenkin haltiat, lähestyivät kuuntelemaan soittoa, joka sai kaikki, jopa soittajan itsensäkin, kyyneleihin".[46]
"Tässä soitinlaitteen keksintöä koskevassa kertomuksessa on", lausuu ranskalainen kansantieteilijä Quatrefages, "totisesti sanomattoman paljon enemmän runollisuutta kuin klassillisessa sadussa, mikä kertoo Apollon kiinnittäneen kielet satunnaisesti löydettyyn kilpikonnan kuoreen. —
"Tässä on Suomi voittanut Kreikan."
* * * * *
Näin sanoi professori, jonka äidinkieli oli ruotsi; näin sanoi ranskalainen kuuluisa tiedemies Quatrefages.