"Joukko erilaatuisia kansanrunoilijoita on toisistaan tietämättä tehnyt yhteistyötä tämän suuren teoksen luomiseksi, joka toisaalta antaa niin erinomaisen kuvan muinaissuomalaisten maailmankatsomuksesta sekä uskonnollisista ja siveellisistä katsantokannoista; ja taas toisaalta heidän kotielämästään, jopa sen pienimmistäkin vivahduksista.
"Paras todistus suomalaisten rakkaudesta lauluun ja runouteen on siinä, että vanhat pakanalliset laulut ovat monien satojen vuosien kuluessa voineet säilyä kansan suussa, josta ne vasta tämän vuosisadan keskivaiheilla on muistiin merkitty.[48]
"Tällaisia lauluja laulamalla lyhensi kansa polvesta polveen iltapuhteensa.
"Muiden huvien joukossa pidettiin parhaimpana ajanviettona runojen laulamista ja niiden tarkkaa kuulemista. Kautta koko Suomen levinneet ovat, kuten ennen muinoin runot, nyttemmin kansansadut, joita suomalaisilla on suurempi määrä ja vaihtelevampaa laatua kuin ehkä millään muulla kansalla koko Europassa.[49]
"Suomenkieli soveltuu aivan erikoisesti laulantaan, sillä harvat kielet ovat siihen niin soveliaat kuin suomenkieli."
Näin osaavasti lausuu O.M. Reuter ajatuksensa Suomen suomalaisen kansan runoudesta.
Myöskin maailman kuulu ranskalainen maantieteilijä Elisée Reclus lausuu:
"Suomalaisten runollinen kieli on kaikista muista kielistä pehmein ja soinnukkain ja sitäpaitsi on kieli erittäin rikasta."
Myöskin englantilainen Abercromby on teoksessaan "The Pre- and Protohistoric Finns", Lontoo 1898, syventynyt suomalaisissa runoissa asuvaan mystiikkaan ja runolliseeni loitsuvoimaan.
Samoin on tehnyt kuuluisa Jakob Grimm, germanilaisen kielitutkimuksen isä, joka lausui suomenkielestä: