Kuten aijemmin tässä teoksessa on Ruotsinmaan oppineiden lausunnoista käynyt selville, ei nimitys "viikinki" osota mitään erikoista "rotua" sen paremmin kuin kaikkien muiden kansain vastaava sana merirosvo. Johan kerroimme ruotsinmaalaisen A.E. Holmberg'in selvityksen viikingeistä: "elinkeinona harjoitettua merirosvousta".
On tosiaan ominaista maamme ruotsalaiselle "rodulle" se, että se tahtoo omaa sisäistä luonnettaan kuvaavana omistaa itselleen tällaisen "runollisen puvun".
On toisaalta lohdullista sekä meille että viikingeille se, että "yleismaailmallinen kultuuri on tasottanut" viikingitkin siihen määrään, etteivät he enää harjoita ryöväystä elinkeinonaan, vaan nykyisin useimmasti tyytyvät perustamaan "rahanperimislaitoksia", "pankkiiriliikkeitä" y.m. vähemmin verisiä, mutta silti maallista tavaraa tuottavia elinkeinoja.
Mutta hra Eklund jatkaa:
"Meidän, nykyisten Suomen ruotsalaisten katsantokanta on jo täysin selvä. Menneisyyteen kuuluu jo se haparoiminen ja se taistelu, jonka kuluessa ruotsalaiset omaksuivat katsantokantansa. Se ruotsalaisuuden tunne, mikä silloin heräsi, on myöhemmin juurtunut syvempään ja käynyt sisällykseltään rikkaammaksi, seurustelun kautta ruotsalaisen rahvaan kanssa ja harrastuksen kautta saattaa vanhan talonpoikaiskultuurin aarteita päivän valoon, jota harrastusta parhaiten edustaa 'Brage-yhdistys', ja minkä tuloksena etusijassa on kaunis sato kansansävelmiä — näitä kansansielun hienoimpia ja tunteellisimman tarkkoja ilmauksia."
En mitenkään tahdo arvostella sitä "tunnetta", mikä on syntynyt "seurustelun kautta ruotsalaisen rahvaan kanssa." Kootut sävelmät voivat olla kauniita tahi mitättömiä, — sehän on makuasia. Mutta minä vaan huomautan, että sellaiset kuluneet polskat ja katrillit, jotka ovat peräisin Ruotsin valistusajalta, eivät ole "kansansävelmiä".
En muuten usko, että "Bragen" yks'toikkoiset tanssit Korkeasaarella tulevat olemaan erikoiseksi voitoksi "ruotsalaisuuden tunnelmalle" semmoisinaan, sillä sellaista "talonpoikaissivistystä", joka ilmenee näissä heikoissa ja värittömissä herraskartanoiden puolalaisten polskien ja ranskalaisten "ranseessien" jäljittelyissä, on kaikilla kansoilla, eikä se ole mitään ruotsalaisuudelle ominaista.
Tosin sananlasku sanoo: "kuolemansa edellä kukkokin laulaa", mutta eiköhän sopisi rimpuilla muulla tavalla kuin tanssimalla "Bragea" — haudan partaalla? Mutta hra Eklund kirjoittaa edelleen:
"Olemmehan myöskin nähneet sen epäonnistumisen, mikä tapahtui, kun Bobrikoffin aikana toivottiin eri kieliryhmäin lähempää yhtymistä. Ja me näemme mitenkä suomalaisella taholla, vahvistamalla rotutunnelmaa ja toteuttamalla sen päämääriä, koetetaan saada rajat selviksi. Me tunnemme missä siteet tiukennetaan, missä erotus yhä laajenee."
Tässäpä hra A. Eklund puhuu vastoin parempaa tietoaan.