Joskin on totta, että aito-suomalainen, sellainen, johon "länsimaisen kultuurin tasottava voima" ei vielä ole pystynyt hämmennystä tekemään, tunteekin ja aina tietää olevansa suomalainen, niin on toisaalta paljasta juttua se, että suomalaisella taholla "vahvistamalla rotutunnelmaa koetetaan saada rajat (ruotsalaisiin nähden) selviksi." Missä ja milloin sellaista tapahtuu? Suomalaisethan yleensä ovat tähän saakka syystäkin nauraneet ruotsalaisten "rotutunnelmalle", joka kieltää talonkauppoihinkaan ryhtymästä suomalaisten kanssa. Sellaista "rotutuntoa" eivät suomalaiset koskaan ole lietsoneet, sillä he tietävät, etteivät taloudelliset lait sellaisia "tunnelmia" tottele, enempää kuin perhe- ja avioliitto-asiatkaan. Voidaan sanoa päinvastoin kuin hra Eklund, että nykyajan sivistystä saaneissa suomalaisissa tunto siitä, että he ovat suomalaisia, on usein surkuteltavan nukuksissa, erittäinkin puolisivistyneissä. Siinä merkityksessä "rotutunto" sietäisi paljonkin herättämistä. Kuuleehan joskus suomalaisenkin — kuin kaikuna ruotsalaisten kehumisista — sanovan ruotsinkieltäkin "kauniiksi". Sellainen suomalainen kaipaisi tosiaankin terveellistä "rotutunnelmaa". Pitäisi toki jokaisen suomalaisen tietää, että ruotsinkieli on ainoastaan sekotus monista kielistä, ja ennen kaikkea, että suomenkieli on maailman kauneimpia, ehkäpä kaunein kieli. Sellainen totuuteen perustuva tunnelma on omansa ainoastaan kannustamaan jokaista suomalaista rakastamaan kieltään.
Mutta hra Eklund tietää vielä "yhtä ja toista", kuten Joukahainen, ja hän jatkaa:
"Me tunnemme menneisyytemme, me tunnemme alkuperämme, joka on ollut yhteinen meille ja Ruotsin kansalle.[51] Me katselemme vielä kauvemmas taaksepäin, vielä laajemmalti ympärillemme, ja näemme germanilaisen, arjalaisen syntymme ja sukulaisuutemme kaikkien niiden kansojen kanssa, jotka ovat tehneet enimmin siitä historiasta, minkä tunnemme, ja jotka ovat luoneet sen kultuurin, mikä valloittaa maailman."
Tämä ennustus, lausuttuna huhtikuussa 1914, on liian aikaisin lausuttu!
Tosin näemme, että germanit ovat panemassa ylösalasin kaiken tuntemamme historian, mutta rakennetaanko sillä tavalla sitä kultuuria, "mikä valloittaa maailman", se on toistaiseksi suuri kysymysmerkki.[52]
Meidän mielestämme "ei suuret sanat suuta halkaise".— Mutta hra A. Eklund liitelee yhä korkeammalle:
"Gobineaun ja Chamberlainin ylpeät, loistavat näyt nousevat silmiimme; me kuulumme sellaisiin kertomarunon sankareihin. Germanilaisuuden koillisella rajalla, Suomen rajojen sisällä, ovat skandinavilaiset, ruotsalaiset, enimmin tunnusomaiset germanien jälkeläiset, viljelleet ja asuneet, ja vähälukuisuudestaan huolimatta, vaikeista luonnonsuhteistakin välittämättä on täällä luotu luja yhteiskuntarakennus, selvät oikeuskäsitteet, vapaus ja kultuuri.
"Pysykäämme siinä katsantokannassa!"
Pysykäämme vaan! — Mutta sellaisien "sankarien" sivistys ei maailmaa voita. Sen sijaan tulee se ehkä muuttamaan koko Europan savuavaksi raunioksi. Suottapa ei hra Eklund jatka seuraavasti:
"Tämä (suomalaisten ja germanien) erotus on seuraava: germanit ovat alunpitäin sotilaskansaa, sellaiselle ominaisine vaistoineen ja hyveineen; suomalaiset sen sijaan eivät omintakeisesti ole olleet sotilaita, vaan ainoastaan ruotsalaisten johdolla. Heillä ei koskaan ole ollut sankariaikaa, heillä ei ole kirjallisuudessaan mitään sotaisia suurtekoja säilyssä. Kaikessa germanilaisessa ja arjalaisessa muinaisrunoudessa on miekan kalsketta; se kuvaa sotia, tuhoja ja traagillisia tapahtumia; siten islantilaiset sadut, siten keltiläiset laulut, siten Beowulf, Niebelungenlied, Chanson de Roland, siten Iliadi, siten myöskin kaikkein mahtavin kertomaruno, intialaisten Mahabharata. Miten toisin on Kalevalan laita!"