Tämähän kaikki oli suuren Meklenburgilaisen juutalaisen ulkolukua. Itse hän — vaikkapa kristityksi olikin kastettu — harvoin kävi kirkossa, mutta "Suomen uskonto" oli aina huulilla.
Jumala suojelkoon tuota "Kolmikulman" varrella olevaa pientä isänmaata, jossa tuulta kylvänyt henkilö niittää myrskyä, pannaan arkkuun ja saa osakseen "kuninkaalliset hautajaiset".
Mutta täytyyhän uusmaalaisillakin olla jotakin juhlittavaa. Kun heillä ei ole hautaan saatettavana Runebergiä, Topeliusta, Snellmania, eikä Yrjö-Koskista, niin täytyyhän heidän tyytyä hautaamaan pankkitirehtöörejä, viina-asessoreja ja mannaryynilähettiläitä.
Todelliset suurmiehet haudataan useinkin omasta pyynnöstään kaikessa hiljaisuudessa.
Suuret hautajaiset Helsingissä kuvaavat paljoa suuremmassa määrässä Uudenmaan talonpoikaiskultuuria kuin "Bragen" renkien ja piikojen esittämä vanhojen herrastanssien jäljittely.
Täten annettuamme pienen silmäniskun Helsingin kansanpuolueen "vanhalle talonpoikaiskultuurille" ja "ruotsalaisuustunnelmalle", lähdemme nyt tarkastelemaan "Svenskt i Finland" teoksessa julkaistua toista kirjoitusta, joka sekin on rakennettu vanhoille ennakkoluuloille ja ennen omaksuttujen mielipiteitten pohjalle, mutta jonka silti saattaa mielellään lukea.
Tarkoitamme C.A. Nordman'in kirjoitusta "Förfäder och fornfinnar"
("Esi-isät ja muinaissuomalaiset").
Jo kirjoituksen esipuheesta käy selville, että kirjoittaja haluaa täysin puolueettomasti kertoa tieteen eri tuloksista.
Tässä hän onnistuukin paremmin kuin olisi voinut odottaakaan. Sillä eihän ole hänen vikansa, jos "oppineet", joiden mielipiteitä hän kertoo, eivät ole yksimieliset. Oppineethan eivät voi tulla yksimielisyyteen; sen vuoksi on järkevien ihmisten astuttava väliin.
"Oppineiden" kesken vallitseva, valitettava epäsopu johtuu siitä tosiasiasta, että kukin heistä tavallisesti tuntee vaan oman erikoisalansa. — Jotkut kaivelevat vanhoja kumpuja, jotkut tutkivat vanhoja pergamentteja ja toiset taasen kompastelevat Thomsenin lainausteoriassa. Mitenkä he voisivat päästä yksimielisyyteen, kun heidän tutkimustensa tulokset ovat toisilleen vastakkaisia?