Toiseksi: nämät merirosvot olivat toki niin karaistut, että on alentavaa otaksua heidän pelästyneen "ilmaston muuttumista".
Kolmanneksi: ovat "finländarimme" väittäneet germanien jo kivikaudella asuneen pohjoismaissa. Tottapahan he näin ollen olisivat sen verran ilmastosuhteisiin tottuneet, etteivät he olisi säikähtäneet ilmastomuutosta myöhäisempänä aikana; ja
Neljänneksi: sellaista ilmastomuutosta siihen aikaan ei ole voitu todeta koskaan tapahtuneen. Onhan, päinvastoin, esim. tammi ennen kasvanut pohjoisempana kuin nyt.
On päivänselvää, ettei hra Nordman itsekään usko laatimaansa otaksumaan, etta muka "maataviljeleväin germanien" olisi ollut vetäydyttävä etelään päin "pohjoisemmilta ja kylmemmiltä seuduilta".
Minun täytyy sanoa hra Nordmanille Goethen sanoilla:
"Die Filologen, sie haben Dich und sich selbst betrogen" ("Kielitieteilijät ovat pettäneet sinua ja itse pettyneet").
Totuushan on se, että pronssikaudella ei germaneja vielä oltu ajateltukaan kylmän ilmanalan asukkaiksi, jotenka heidän ei myöskään tarvinnut "vetäytyä takaisin".
Herra Nordman huomaa itse aukon todistelussaan; 1,200 vuotta käsittävän aukon! Hän katkaisee sen vuoksi solmun, jota hän ei voi avata ja lausuu:
"Olkoonpa tämän asian laita miten tahansa; tosiasiana pysyy kuitenkin, että me vanhemmalla rautakaudella voimme todeta suuria muutoksia sekä mitä asutuksen leviämiseen että mitä asukkaiden kansallisuuksiin tulee."
Tästähän juuri onkin kysymys! Asukkaiden kansallisuuden muuttuminen sanottuna aikana täällä Pohjolassa oli juuri siinä, että kesti noin 1,000 vuotta ennenkuin Ruotsiin tunkeutuneet germanit saivat maahan poljetuksi ikivanhan fenno-keltisen pronssikauden kultuurin. Mutta lopuksi rauta voitti — "miehensurmaaja rauta".