Kultuuriin nähden merkitsi se taaksepäin menoa.
Ne keltiläiset ja druidiperheet,[63] jotka pääsivät hengissä, pakenivat
Suomeen. Heistä ovat länsisuomalaiset lähtöisin.
Heidän tässä kolkossa maassa alkamansa elämä oli kuin Robinson Crusoen elämää: he alentuivat "tuohikultuuriin" ja köyhyyteen. Mutta lauluissaan, Kalevalassa, he vielä puhuvat pronssikauden vaskella päällystetyistä laivoista, hopeasta ja kullasta, silkistä y.m.; vieläpä helmivyöpiiskoistakin.
Kalevalan tarkkaavainen lukija huomaa helposti, että siellä kuvattu sivistys oli paljoa korkeampi kuin se raakuus, joka viikinkiaikakautena tuli "isänmaalliseksi".
Mitenkä naurettavat "kielimiestemme" puheet "ruotsinkielestä" muka kivikauden alkukielenä ovat, sitä ei ole vaikea täysin selvittää asiaan perehtymättömillekään. Sillä se selviää osapuilleen jo seuraavasta:
Ruotsinkieli on uudenaikainen sekakieli, aivan kuin englannin- ja ranskankielet. Se on kokoomus melkein kaikenlaatuisista murteista ja kielistä, kuten muinaissaksan, gotin, messogotin, tanskan ja alasaksan kielistä ja murteista.
Professori O. Montelius huomauttaakin, että Ruotsin kaupungeissa asuvien sivistyneitten kielenä suurimmalta osalta keskiaikaa oli alasaksan murre. Sen jälkeen on ruotsinkieli omaksunut noin 37,000 lainasanaa — "vierasta sanaa", kuten Ekborn sanoo — enimmäkseen munkki- ja "kyökki"-latinasta. Sitäpaitsi on se saanut joukon sanoja tietenkin myös ranskan- ja saksankielistä.
Mutta pohjakieli, alkuperäisin pohjoismainen kieli, oli fenno-keltiläinen, johon oli sekaantunut lapin- ja vironkieltä. — Tähän kieleen sekaantui sittemmin gotinkielestä sanoja; siten muodostui viikinkiajan "muinaispohjoismainen kieli". Siihen tuli lisäksi tanskalaisten linnanvoutien kieltä; sittemmin Hansa-aikakauden alasaksan murretta y.m.
Tällaisesta moninaisuudesta syntyi sitten nykyinen ruotsinkieli, joka kyllä on tavallaan kaunista ja sujuvaakin, mutta mitään varsinaista alkuperäistä, itsenäistä kieltä se ei ole.[64]
Kun lähemmin tarkastelee edellä kerrottuja "Svenskt i Finland" teoksen kirjoituksia, muistuu mieleen poikaset, jotka leikkivät vanhan shakkipelin kuvioilla. He eivät tunne kuvioitten syntyä eikä nimiä, eivätkä tiedä millaisten sääntöjen mukaan kuvioita laudalla siirretään pelin kestäessä.