Siten pitävät myös "kielimiehemme" leikkiä oman kielensä sanojen kera, useimmissa tapauksissa tietämättä mitään sanojen synnystä tahi niiden alkuperäisestä merkityksestä.
Kun ruotsia puhuva lausuu ruotsalaisen sanan hyende (pehmeä patja), niin herää hänessä heti ajatus jostakin pehmeästä, jolla voi maata, jostakin patjasta. ("Sätta hyende under lasten" — "panna synti patjalle lepäämään" — ruotsal. sananlasku).
Mutta, ikävä kyllä, ei kukaan ruotsalainen kielimies voi sanoa, miksi patja ruotsiksi on "hyende".
Dalin on sentään saanut selville, että tuon esineen nimi muinais-pohjoismaisella kielellä oli "höghindi", mutta pitemmälle ei hänkään päässyt, kun hän ei löytänyt tietä muinaispohjoismaisesta rautakauden kielestä alkuperäiseen pohjoismaiden kieleen, eli keltiläiseen pronssikauden kieleen, jossa tuo sana oli: "höyhinä", mikä on murre sanasta höyhentä. Ruotsalainen "ikivanha" sana "hyende" on siis vaan pieni muunnos vieläkin vanhemmasta suomalaisesta "höyhentö"-sanasta.
Täten voi "höyhentää" suuren joukon "rutiruotsalaisia" sanoja supisuomalaisiksi. Siinä on ainakin kerrassaan selvä kielitieteellinen todistus siitä, että se sivistys, minkä Ruotsiin muuttaneet viikingit saivat perinnökseen heidän hävittämältään pronssikaudelta, oli selvästi keltiläinen eli suomenkielinen.
Ei siis olekaan, kuten prof. Thomsen ja meikäläiset "thomsenilaiset" väittävät, että muka suomalaiset olisivat "lainailleet" germaneilta. Päinvastoin ovat juuri suomalaiset säilyttäneet pohjoismaiden alkuperäisen kielen ehjänä; nuoremmat heimot, germanit, komeilevat sen sijaan "lainatuilla höyhenillä".
Sic transit gloria mundi! — Siten katoaa maailman kunnia!
Sen vuoksi onkin esim. professori T.E. Karstenin "kielitutkimus" sitä laatua, että se sopivimmin sivuutetaan niillä sanoilla, joilla hän kohtelee muinaistutkijain G. Kossinnan, O. Almgrenin ja J. Ailion täysin oikeita tutkimustuloksia, sikäli kuin ne koskevat korkeamman suomalaisen kultuurin vanhemmuutta Ruotsissa, joista hra T.E. Karsten, kuten lukija muistanee, lausui "ettei toistaiseksi siihen voida panna oikeastaan huomiota".
Jos hra Karstenin kielellisiä kuvitteluja voitaisiin nimittää tutkimuksiksi, niin olisipa hänen tällainen, tunnetusta saksalaisesta ja ruotsinmaalaisesta tiedemiehestä antamansa lausunto — uusimman tutkimuksen alalla — suurimpia typeryyksiä.
Mutta se, joka ohjailee purttansa yksinomaan puoluehullutuksen vanavedessä, on jo joutunut niin harhaan todellisen tutkimuksen kulkuväylältä, että tyhmyys sinne, toinen tänne, ei enää mitään asiaan vaikuta.