— Johan minä olen…
— Niin, niinpä kai, kun on kotona iltakonsertti. Joskus hän antaa matinénkin, tai miksi ne sitä kutsuvat, kun ne kirkuvat aamupäivällä. Gerda neiti on oiva herätyskello.
— Emma neiti parka, ettekö te saa aamulla nukkua rauhassa?
— Saanhan sentään — niin paljon kuin minulla on varaa maata. Tällaisen tytön, jolla ei ole "lahjoja", täytyy olla varahin ylhäällä ja katsoa, mitä hän yksinkertaisilla käsillään voi saada aikaan.
Jos tietäisi aurinko kulta, mikä syöntäni painostaa, sen sätehet himmentyisi, ja se laskisi vaarojen taa…
Niin kuuluivat säveleet jälleen. Vanha Alm sai mielilaulunsa lauletuksi toiseen kertaan.
Karl Hammarille oli avautunut uusi maailma. Hän ei muistanut tarkkaan, montako kuormallista oli tullut heiniä, vaan noin 22 kuormallista niitä suunnilleen lienee ollut. Mutta sen hän muisti hyvin, että neiti Gerda oli ajanut niistä neljä, ja että eräänä päivänä, kun ilma oli näyttänyt uhkaavalta, ja ukko Alm oli kömpinyt niitylle auttamaan Bollaa heinien haasioittamisessa, oli tytön tyllerö tullut mukaan, kiikkunut ukon käsivarsilla ja nauranut ja rupatellut sekä alkanut myöskin pöyhiä heiniä vanhalla, kaksipiikkisellä haravalla. Joskus istui hän heinäkasalla lukien jotain kirjaa, ja kerran hän oli Bollan sijasta tullut tuomaan hänelle ruokaa.
Tällöin täytyi ottaa kädet pois nutun taskuista, niin ruskeat ja känsäiset kuin ne olivatkin, ja niiden täytyi hoidella veistä ja haarukkaa aivan tytön silmien edessä, vaan tämä ei näkynyt panevan niihin mitään erikoista huomiota; joskus hän vain ääneensä ihmetteli niiden voimaa.
Gerda neiti näytti pitävän itseään häntä paljon vanhempana ja hänestä oli Hammar vain suuri, voimakas, kelpo ja hauska poika, ehkä jonkun verran karkeatekoinen — vaan miten hän muuten jaksaisikaan alinomaa raataa Hammarbon alueilla. Todellisuudessa oli Gerda 22 ja Hammar 29 vuotias, vaan edellinen oli nähnyt enemmän maailmaa ja enemmän ihmisiä, ja nainenhan kehittyy nopeammin kuin mies.
Toisena sunnuntaina Hammarbon farmiin saapumisensa jälkeen meni hän muiden mukana "linnaan", otti siellä osaa leikkeihin, pistäysi lukusalissa ja itse neitsyt Malininkin osastossa, kuunteli pastorska Strömbomin kertomusta "herra Brandmarkin mieltäkiinnittävistä elämänvaiheista" ja ennen kaikkea hän sai tehdä tuttavuutta hänen Lydiansa kanssa, joka kietoi käsivartensa hänen vyötäisilleen, katsoi häntä syvälle silmiin ja kuiskasi: