Tänään me sitten jätämme Durmanin siirtolan, ja me voimmekin tehdä sen ilman huolta tulevaisuudesta. Jonas Durmanin elämän työ kasvaa varmasti ja onnellisesti melkein juuri niin kuin hän oli sen ajatellut. Se määrä rehellistä ja koeteltua voimaa, joka toi Durmanin metsiin pysyväistä eloa ja elämää, oli monissa kodeissa luonut sellaisen olon, ettei sen asujain tarvinnut pelätä vanhuuden lähestymistä.
Kun minä nyt kuljen farmilta farmille jäähyväisillä, ja kuulen iloisia ääniä puutarhoista sekä näen onnellisten äitien kumartuvan ruusuposkisten lemmikkiensä puoleen, ja näen voimakkaita miehiä menevän riippumattoman työmiehen huolettomuudella sarkojaan pitkin, jotka kohta kuuluvat heille, niin en voi olla ajattelematta:
Jospa edes yksi ainoa auringon säde, jonka Jonas Durman oli johdattanut satoihin koteihin, voisi nyt tunkeutua hänen sydämeensä! Saisipa hän työstään palkakseen edes muutamia harvoja ystävällisiä sanoja, samanlaisia, jotka tulevat monen uutisasukkaan osaksi heidän kodeissaan Durmanin siirtolan alueella. Ainakin minä toivoisin niin hartaasti, että jonakin tällaisena hetkenä — kun taas on riemupäivä siirtolassa, kun sinivalkeat liput lähettävät tervehdyksensä kodista kotiin ja kypsyneet viljat loistavat kaikkialla kuin suuret, keltaiset vyöt — kepeät pilvet hajaantuisivat ja vanha Jonas Durman saisi nähdä työstänsä suuret hedelmät.
Karl Hammar viettää häitään elokuun 20 p:nä. Hän oli kysynyt rakastetultaan, tahtoisiko tämä, että he jättäisivät Hammarbon ja perustaisivat kodin kaupunkiin, säilyttäen vain tehtaan varmana tulolähteenä. Gerda oli vastannut antamalla katseensa kiitää yli kodin, vainioitten, missä heidän rakkautensa oli puhjennut ja onnensa alkanut sekä laski sitten nauraen päänsä Hammarin rinnalle.
Tämän kasvot loistivat ja hän hyväili lemmittynsä vaaleita kiharoita. Hän oli lukenut Gerdan silmistä hänen toivomuksensa: "Luuletko, että mikään paikka maailmassa on minulle rakkaampi kuin tämä?".
Sitten oli Hammar kysynyt, pidettäisiinkö häät vasta sitten, kun uusi suuri rakennus, jonka hän aikoi rakennuttaa, oli valmistunut.
Gerda punastui ja vastasi, että häät voidaan kyllä kernaasti siirtää, jos Karl vaan niin tahtoisi; mutta mitä kotiin tulee, niin on heillä kyllä nytkin tarpeeksi tilaa. Hammar nauroi ja suuteli hänen vaaleita palmikoitaan kysyen, pitäisikö hän siitä, että häät vietettäisiin elokuussa.
— Ellei se olisi liian kiireellistä? Muuten oli elokuu hänen mielestään, hän ei tiennyt miksi, ihanin aika vuodessa.
Ja sitten se päivä koitti. Kuinka erilaista verrattuna Arthurin ja Lovan häihin? Nyt näytti tulevaisuus aurinkoiselta ja selvältä. Nyt ei ollut kysymys lähteä pois maailmalle taistelemaan elämästä ja kuolemasta, vaan yhä lujemmin rakastaa, yhä paremmin turvata sitä kotia, joka oli jo olemassa.
Totisia ajatuksia tulee kuitenkin hääpäivänä mieleen onnellisillekin pareille. Voi olla, että ilolla on monta ikkunaa katsoa onnelliseen kotiin, mutta onnettomuuksilla, koetuksilla ja sairauksilla on myöskin monet ovet käydäkseen ulos ja sisälle. Ja vasta vihkituolissa opitaan oikein se asia ymmärtämään.