Ja Perla sai uuden sutkauksen ruoskasta, niin että sormen vahvuinen kohouma nousi ruskealle, kiiltelevälle lautaselle, ja niin sitä lähdettiin.
Muutamia tunteja myöhemmin sai Olli nähdä hevosensa taas ensi kievarikartanolla. Silloin peitti valkoinen vaahto sen kaulan ja kyljet, maha kohoili kiivaasti, pää riippui maata kohden eikä se tahtonut maistaa edes leivänpalaa, jota Olli puoleksi itkien tarjosi sille ruokapussistaan.
Eikä sen perästä tamma kostunut entiselleen. Tietysti se kyllä veti sekä kirkolle että myllylle useina vuosina, mutta ei koskaan tahtonut enää ottaa lihoakseen eikä se enää räpytellyt korviaan niin leikittelevästi kuin ennen, siitä oli tullut ikiloppu, ja kun se köntyytti naapurien ohi tietänsä, sanoivat he:
— Tuolla on Olli Jönssonin Perla, mikä pilautui kuningasta kyydissä.
* * * * *
Se oli silloin se, ja monta vuotta on kulunut sen jälkeen. Perla on kuollut ja Olli Jönssonin poika myös, mutta hänen Anttinsa on niin hyvin toiminut, että hän jo neljä vuotta takaperin pääsi valtiopäivämieheksi toiseen kamariin.
Tuolla kotona ja kun hän ensiksi tuli Tukholmaan, oli hän niin kansan puolustaja, ett'ei hän tiennytkään mistään muusta kuin "köyhästä, sorretusta kansasta", ja sen oikeuksista, ja valitsijat uskoivat niin varmaan, että jos joku tuli häntä liian lähelle, potkaseisi hän yhtä ravakasti kuin Perla nuorina päivinään.
Mutta sitte kutsuttiin Antti Ollinpoika hoviin ja kuningas itse taputteli häntä olalle ja kilisti sampanjalasiaan hänen lasiaan vasten.
Kyytistä ei hän tietysti kiittänyt, sillä siitä oli kulunut jo pitkät ajat, mutta nyt halusi hän saada muutaman toisenlaisen kyytin saadakseen läpi viedyksi erään ehdotuksistaan valtiopäivillä, ja sitä auttaisi Antti Ollinpoika häntä vetämään läpi.
Tätä hän ei tietysti itse sanonut, mutta Antti oli smoolantilainen ja käsitti kyllä, miten asian laita oli ja äänesti aina kuninkaallisten ehdotusten eduksi ja aina vastoin useimpia kamarikumppaleitaan, jotka olivat niin piintyneitä, ett'ei heihin vaikuttanut taputukset eikä sampanja.