Jos ei saa talokkaiden emäntiä kantamaan, saa tyytyä torpparien vaimoihin, ja jos nämät eivät suostu, niin saa pyytää palveluspiikoja, mutta nekin pitivät itseään liian hyvinä olla mukana vietäessä Lauri Juhonpojan mukulaa kastettavaksi pappilaan.
Lauri Juhonpoika oli näet perin köyhä mäkitupalainen eikä hän voinut pitää pitoja, joihin olisi kutsunut joitakin hauskoja poikia vastakummeiksi.
Mutta vihdoinkin oli hän saanut käsiinsä pienimmän kesäpiian herrastalosta. Se oli niin raihnaista kuin se suinkin voi olla, sillä hän oli vain 16 vuotias ja sitte oli hän tuollainen "suvuton piian penikka", jonka isästä ei kukaan tiennyt muuta, kuin että hän oli ohjannut matkansa Norrlannin rautateille, kun tuli puhetta kalleista, aina 30 kruunuun nousevista vuosittaisista isän velvollisuuksista.
Mutta ripillä oli käynyt pikku Emma, niin ett'ei kirkkolain puolelta ollut mitään estettä hänellä ottaa vastatakseen mistä kummisitoumuksista tahansa, ja niin piti hän, että olisi erinomaisen harvinaista päästä äitikummiksi, vaikka taivas ties hän ei voinut panna enempää kuin yhden taalarin käärinvaatteeseen. Voi, hänellä oli niin pienen pieni palkka!
Ja Lauri Juhonpoika oli luvannut, että sitähän ei voi kukaan kuolevainen auttaa, vaikka hänellä ei olekaan enempää, ja lainasi talonisännän hevosen ja vieterirattaat, tietysti puima-aikana yhden päivätyön lupausta vastaan ja niillä ajaisivat Lassi ja Emma ja tuo nimetön raukka pappilaan. Sepän vääräjalka Kalle oli viilettänyt puoli tuntia ennen yhtyäkseen pappilan navettarakennuksen veräjällä joukkoon, ja sitte arveltiin, että kirkkoherran rengit ovat luuvalla tai halkomäellä ja että he muutamista taskumatin kulauksista ottavat seuratakseen sisään olemaan todistajina tuossa kristillisessä edesvastauksessa. Siihen he olivat niin tottuneet niinä seitsemänä vuotena, jotka he olivat palvelleet pappilassa, että jos he olisivat ottaneet kaiken tuon puustaavin mukaan, niin olisi heillä nyt ollut vähäinen, oikein huolehdittava yksityinen sielunhoito.
Aluksi oli isäntärenki Pekka, joka oli järjestystä rakastava mies, kirjoittanut muistiin hengelliset takaussitoumuksensa almanakan puhtaalle lehdelle vastapäätä mihin hän merkitsi lehdenleikkuusta, mutta sitte sanoi hän, niinkuin totta olikin, ettei hänessä ollut miestä jatkamaan sitä pitkän päälle.
Keskitaipaleella alkoi pikkarainen kirraamaan ja Emma, joka tahtoi osoittautua kekseliääksi, kiersi "tilan" yhdestä nenäliinan nurkasta ja sokurimurusta, jonka hän oli unohtanut viime markkinoin jäleltä hameensa taskuun. Mutta sokuripalasessa oli pipariminttuöljyä, jotta pienokainen otti rykiäkseen aivan kauheasti.
Ja kun päästiin navettarakennuksen nurkkaan, seisoi sepän vääräsääri Kalle siellä läähättäen kuin kilpa-ajohevonen ja koetti katsoa oikein kauniisti Emmaan, mutta se ei tahtonut hyvin onnistua, sillä kohtalo oli muodostanut hänen näköelimensä — onnettomasti kyllä — siten, että kun hän suuntasi silmänsä tytön tynkkään, niin toinen silmä sattui halkokasaan, toinen koirakoppiin.
Ja pappilan rengit ne tuolla olivat hakkailemassa salavinta honkapuuta, jotta metsä vastaili; mutta kun he ymmärsivät, mistä kysymys oli, niin niistivät he nenänsä, ottivat kumpikin kasvoihinsa juhlallisen eljeen ja kaksi pitkää kulausta Lassin taskumatista.
Ja niin mentiin sisälle, ja pappi oli katsonut ulos akkunasta ja ymmärsi myöskin kohta, mistä kysymys oli ja huusi kyökkiin: "Kaisa, laita kahvia ja kastemalja!"