Silloin näki hän kaukana käytävän ääreisessä penkissä pienen, valkoisen pään ja pienet, harmaansiniset, lempeät silmät, jotka kosteina kiintyivät jokaiseen sanaan, minkä hänen huulensa lausuivat. Aurinko laski pienestä ikkunaruudusta sisälle säteensä ja ne leikitsivät Martta muorin kurttuisissa kasvoissa ja hänen harmaa päänsä nuokkui, kuten tuleentunut tähkä syksyisenä päivänä.
Ja pastori ei tuntenut itseänsä yksinäiseksi enään; uusia ajatuksia tunki hänen aivoihinsa, niin että hän tuskin saattoi niitä järjestää ja erottaa, hän lämpeni, kasvoi ja innostui, joten kielensä kävi runolliseksi, ja kun hän oli lausunut amen, tunsi itse kukin, ettei miesmuistiin ollut sellaista saarnaa kuultu Toivolahden kirkossa.
Mutta mahtavan Lehtimäen lautamies-vainajan sukulaiset ja ystävät eivät olleet tyytyväisiä. Tuo etevä maanviljeliä, joka oli vaihtanut taloja neljä kertaa, ollut naimisissa kaksi kertaa, rakentanut urakkakaupalla sillan yli siltasalmen 14,300 markasta, ollut lautamiehenä 22 vuotta ja kunnallislautakunnan esimiehenä 10 vuotta, joka kaikki oli tarkkaan kirjoitettuna lukkarin paperipalaan, sai nyt osakseen, sitte kuin jälkeenjääneille oli lausuttu muutamia lohdutuksen sanoja, ainoastaan hartaan rukouksen, että hän, jolle oli niin paljon maallista hyvää annettu, ei olisi unohtanut ainoata tarpeellista, että hän, jonka ei tarvinnut pitää huolta jokapäiväisestä ravinnostaan ja verhostaan, sitä enemmän olisi etsinyt sijaa kuolemattomalle sielullensa elävän Jumalan kaupungissa.
— Sen sanon vain, että kyllä se papinkisälli turhaan saa haukotella minulta tuomisia! mutisi lautamiehen emäntä, noustessaan linjaalirattaillensa, kun hän lähti kotia komeisiin hautajaisiin, joihin pastoria ei kutsuttu.
Kun pastori sakaristossa jumalanpalveluksen jälkeen katsoi pois "Spesiaalista" (erityisluettelosta), johon hän juuri oli kirjoittanut, että talollinen Salomoni Kaarlenpoika Vaajala vaimonsa kirkkoon-ottajaisissa oli antanut kirkolle 50 penniä, pitäjän köyhille 50 penniä sekä urkukassaan 25 penniä, seisoi hänen edessään lyhyt, hieno mies, jolla oli kotkan-nenä ja vilkkaat, ruskeat silmät, hyvin kammattu tukka, viikset, harmahtava leukaparta ja suuri jalokivineula kaulaliinassa.
Pastori katsoi kysyvin silmin tuota hienoa herraa.
Nyt tämä kävi lukkarin mielestä liian pitkälle, hän kumartui pastorin puoleen, kähisten hänen korvaansa:
— Hyvä ihme, siinähän on parooni tiemmäkin!
Pastori nousi istualta.
— Lukkari ilmoittaa, että minun on kunnia tavata tässä parooni
Stålsköldin.