Liehän toki oikeutta pelätä henkeään, vaikka onkin vaan opettajatar raukka!
Varsinkin kuin pehtori oli ainakin yhtä kaunis kuin hänen seinäpaperinsa. Kolmen kyynärän ja kahden tuuman pituinen, suora ja solakka, ruskeat hiukset ja punaiset posket. Ja sitä paitsi pari tummansinistä silmää, joita hän räpäytti niin uskollisesti vakuuttaessaan: "Aivan varmaan, mamseli, härkä ei ole sielläpäinkään."
Se oli siihen aikaan, jolloin kotiopettajattaria kutsuttiin "mamseleiksi."
— Mutta ehkä herra Vuorela tulee kuitenkin tuolle puolen veräjää ja katsoo… ehdoitti mamseli.
Ja silloin hymyili hän ja saattoi mamselia korkeintaan viisisataa kyynärää, mutta sitten täytyi hänen aina tarkastaa joko puimakonetta, perunoita tahi varsoja, sillä uskollinen hän oli, järkähtämättömän uskollinen.
Kun pikku Juulia neiti rupesi ratsastamaan, eikä kreivi joutanut aina seurata häntä, oli pehtori Vuorelalla enemmän aikaa. Silloin voi tapahtua että mökkiläiset ja rengit saivat levähtää kyllikseen, sillä silloin sattui pehtori Vuorela viivähtämään poissa kokonaista kaksi tuntia. Voihan hän seurata häntä yhtä hyvin kuin ajurikin. Juopa neiti Juulian ja hänen välillään oli aivan ääretön. Mutta vaikka Juulia neiti oli kuinka varomaton tahansa ja vaikka "Putte" hyppi vielä rajummasti keveän kuormansa alla, toi Vuorela neitosensa kuitenkin eheänä kotiin. Ja hajallaan olevat, pitkät, ruskeat hiuksensa liehuivat vallattomasti hänen kauniiden, pehmeiden kasvojensa ympärillä, ja viidentoistavuotiaat silmänsä loistivat ja pehtorin posket punottivat ja hänen sydämmensä sykki.
Mutta ei he sanoneet kumpikaan mitään, sillä pehtori oli uskollinen, järkähtämättömän uskollinen.
Sitten, kun Juulia neiti tuli kuudentoista vuotiaaksi ja läänin nuoret aatelismiehet olivat tutkineet aateliskalenteria ja saaneet selon Rauhalinnan peltomaan suuruudesta ja kuulleet että kreivitär oli liian kivulias, voidakseen toivoa Juulia neidille sisaruksia, tarvitsi Vuorela yhä harvemmin seurata häntä ratsastusretkillä. Silloin tuli nuoria serkkuja ja pikkuserkkuja ja muita nuoria, komeita, urheilua harrastavia suuren maailman herroja, ja kaikki tahtoivat he seurustella Juulia neidin kanssa, niin että joskus täytyi vaunuhevosetkin satuloita.
— Saanko kysyä kuka on tuo nuori herra tuolla ryytimaassa? sattui toisinaan joku vieraista kysymään ja vilkaisemaan tiepuoleen.
— Oi se on Vuorela, pehtori Vuorela, oikein kunnon mies, vakuutti
Juulia neiti.