Matkustaakseen neitseellisyyden, rakkaiden nuoruudenunelmain ja viattoman lapsuuden maasta avioliiton, kieltäymysten, puutteen, kärsimysten ja vallanalamaisuuden valtakuntaan, tarvitsevat he ainoastaan muutamia ystävällisiä sanoja ja pari pitkää viikseä, mutta matkustaakseen Kongovirralta Lysekiliin tarvitsevat he kolme kirstua ja viisi matkalaukkua.
He huutavat kuin hurjat, jos he sattuvat loukkaamaan jalkansa, jossa on kumikalossi, siiliin, mutta vaikenevat kuin seinä, jos joku mies pistää heitä poskeen neljän päivän vanhalla parralla.
Kun he ovat kihloissa eivät he jaksa kantaa puolen kilon painoista kesänuttua niin pitkältä kuin verannalta lehtisaliin, vaan sulhasen täytyy se tehdä. Mutta kun he ovat olleet pari vuotta naimisissa, kävelevät he silloin ujostelematta viisi, kuusi kilometriä yöllä edes takaisin sänkykamarin lattialla, käsivarrellaan kymmenen kiloa painava poika, ja mies makaa ja katsoo vaan, ikään kuin se ei koskisi häneen enempää kun jos hän näkisi lähetyskartan kaikkein sisimmästä Afrikasta.
Jos he pistävät itseään neulalla voivottavat he ja saavat kyyneleet silmiin, mutta jos he ulkona seurassa saavat tietää että se, jota he ovat rakastaneet yli kaikkea maailmassa, on mennyt kihloihin toisen kanssa, niin nauravat he niin, kuin heitä kutkuteltaisin hanhenhöyhenellä jalkapohjaan.
Ymmärtäköön se joka voi!
Pehtori Vuorela.
— — — Ja sitten toivon minä, rakas Vuorelani, että tulen olemaan tyytyväinen teihin. Erehdyksiä ja tyhmyyksiä suon mielelläni anteeksi, vaan uskollisuutta minä vaadin, järkähtämätöntä uskollisuutta.
— Niinkuin herra kreivi käskee…
Nuori pehtori Vuorela on saanut paikan Rauhalinnan kreivin luona.
Ja hän palveli vuotensa ja kreivi oli tyytyväinen ja hän palveli toisenkin vuoden ja kreivi korotti, itsestään palkkaa, ja kun hän oli korjannut kolmannen kesän sadon, pantiin uusi lattia ja koreat seinäpaperit pehtorin asuntoon. Seinäpaperit olivat niin kauniit ettei emännöitsijä voinut kulkea pihan poikki, vilkaisematta sisään avonaisesta ikkunasta. Ja kun kotiopettajatar meni ulos kävelemään, pistäysi hän aina ensin pehtorin luona kysymässä "missä haassa äkäinen härkä oli."