Tiedettiin että ruukinpatruuna oli niinkuin sanotaan "isäntä talossaan" ja että hänen rouvallaan oli surkeat päivät, jonka vuoksi vastaus juuri siltä taholta pani itse pormestarinkin vähäksi aikaa vakavaksi.
— Niin, "mitäpä ne sanovat", yhtyi puheeseen pikku tuomari Palmu, ne eivät missään tapauksessa sano sitä, mitä te, tyhmät vanhatpojat kuvittelette mielessänne, ja moni poloinen ei sano yhtään mitään. Mutta meillä, jotka istumme täällä, ei ole usein tapana oleskella ulkona renttuilemassa ja sentähden kun sitä tapahtuu, niin…
— … niin te saatte kotiripityksen, jota kestää päivänkoittoon asti, naureli Rauhaniemi.
— Eikä! Eipä suinkaan. Tuo on vaan sellaista nuortenmiesten ja nuormieskirjailijain keksintöä. Minä puolestani luulen, että taru kotiripityksestä naisten nuhtelevan, toruvan sanatulvan muodossa on juttua, ja että sitä ainakin nykyajan naisten kesken harvoin jos koskaan tapahtuu. Mutta tietysti heillä on toisia keinoja… huokasi neuvosmies Vuorensalpa.
— Hyvä! Kuinka sinun siis tekee? Maljasi, Vuorensalpa! sanoi pormestari.
— Hm… se ei oikeastaan ole kauniisti Liinaa kohtaan… mutta nähkääs, hänellä on muisto, joka on kerrassaan kuulumaton. Kun minä nyt tulen tuossa yhden aikoihin, niin on hän, tietysti, sammuttanut tulet ja makaa ja nukkuu tai on nukkuvinaan. Ja kun minä tulen sisään, sytyttää hän kynttilän ja tervehtää ystävällisesti ja näyttää hyvältä ja iloiselta ja tiedustelee, onko minulla ollut hauskaa ja sanoo sen huvittavan häntä. Ja sitten kun hän on nujertanut minut kaikella hyvyydellään ja minä olen kaatunut kumolleni, niin hän nousee kyynäskolkkasilleen ja katsoo minua silmiin, katsoo minut ihan lävitse, ja sitten hän katsoo kelloa ja kuiskaa:
— Muistatko, Albert, mikä päivä se on, joka nyt on alkanut?
Minä tietysti häpeän ja vastaan että minä kyllä olen selvillä siitä että meillä heti kohta on suuri riemu-, juhla- ja merkkipäivä, mutta että joka tapauksessa olisin hänelle kiitollinen, jos hän vaan tahtoisi sanoa…
Ja silloin se on joko meidän hää- eli kihlajaispäivä eli vuosipäivä siitä kun hän ensi kerran näki minut tai hänen pappansa kuolinpäivä taikka meidän vanhimman pikku poikavainajamme syntymäpäivä taikka Liinan nimipäivä (hänellä on seitsemän nimeä, jotka kaikki ovat almanakassa) tahi jotakin sentapaista. "Oi sitä aikaa, Albert? Oi kuinka sinä rakastit minua silloin!" kuiskaa hän ja hyväilee minua, ja minä tunnen olevani kurjin olento maailmassa, joka kaikessa kelvottomuudessani olen alottanut sellaisen päivän palajamalla kotiin kapakasta.
— Ha ha ha! Kippis kelpo Vuorensalpa? Kippis tuon pian koittavan uuden vielä tuntemattoman päivän merkityksen johdosta.