— No, nyt me menemme. Tasatkaamme tämä, päätti henkikirjuri Uskalias' ja pani nappejaan kiinni.
— Niillä on uusia suuria hummereita tuolla ruokasalin puolella, muistutti pormestari ohimennen, mutta näytti siltä kuin Mefistofeles alkaessaan keskustelunsa Faustin kanssa.
— O… o… ovatko ne Uddevallasta? kususi Vuorenssalpa, jonka silmät alkoivat loistaa.
— Aivan. Saapuivat aamujunalla. Muutamia oivallisia hanhia he myöskin ovat saaneet käsiinsä, ja ne paistavat ne hyvin, sitä ei voi kieltää, sanoi Rauhaniemi ja näytti olevan pirtinkuria täynnä.
— No, olkoon sitten menneeksi… hm… menneeksi yhdellä höynäyksellä… mutta sitten menemme heti, sanoi Palmu.
Mutta siitä ei tullut niin heti lähtöä. Paholainen itse oli mennyt pormestariin. Hän sanoi, että hänelle oli tapahtunut joku "onnellinen tapaus", ja sen johdosta tuli siinä pari maljaa hummerien lisäksi. Ja kun hanhi saapui pöytään, muisti tehtailija Penttilä, että juuri päivälleen oli seitsemäntoista ja yksi neljännes vuotta siitä kun hän lunasti porvarikirjan kaupungissa, ja niin tuli lisäksi kolme pommery seciä.
Ja kahvia y.m.
Silloin oli pormestari tyytyväinen ja hymyili ilkeätä hymyä, sellaista johonka vaan hornanhenget, väärinpelurit ja keski-ikäiset vanhatpojat pystyvät.
— No, pojat, mitäs luulette rouvain sanovan nyt kun kotiin tulette? sanoi hän.
— "Hyv' iltaa!" sanoo minun, ja minä surkuttelen häntä, jos hän virkkaa hiiskauksenkaan enemmän, röhki ruukinpatruuna Leppäranta ja näytti niin valtiaalta.