Jos sanon, etten ole varma siitä, onko minulla tällä haavaa rahoja kaikkiin noihin yhdellä kertaa, niin makaa hän ensin hiljaa pitkän aikaa, sitten sivelee hän pienellä lihavalla kädellään hyväillen kasvojani pimeässä ja sitten hän sanoo:
— Tiedätkös, mitä minä ajattelin, Kössi?
Minä taputtelen häntä ja sanon olevani todella pahoillani, kun en sitä tiedä. Ja silloin hän päästää syvän huokauksen ja sanoo liikuttavalla äänellä:
— Niin, Kössi, minä ajattelen, kuinka onnellista olisi ollut, jos sinä olisit saanut sellaisen vaimon, joka minua poloista paremmin olisi voinut herättää sinun mieltymystäsi ja tehdä kodin viihdykkäämmäksi. Silloin sinun ei tarvitseisi etsiä huvitusta ulkoa, joka näet aina maksaa jotakin. Ei, Kössi, ei niin. Älä luule, etten sallisi sinun päästä ulos joskus! Käsitänhän minä sinun sitä tarvitsevan. Mutta lapset alkavat tulla niin isoiksi, että ne jo tekevät havaintoja, ja kun niillä raukoilla on rikkinäiset kengät. Ah, Kössi, kuinka elämä onkaan ankaraa!
— Uskaliaksen rouvan malja! sanoi pormestari. Hänestä olisi tullut raha-asiain ministeri; hän olisi kyllä pusertanut rahat irti eduskunnalta.
Nyt on Palmun vuoro. Sinun pieni lempeä enkelisi on kai itkenyt pesuvadillisen täyteen nyt kun tulet kotiin!
— Huuti, Rauhaniemi! Ei, tiedätkös, ilkeintä on, kun vaimo ei hiisku mitään. Kun minä nyt tulen kotiini, niin kiikkaa valo rullakartiininraosta makuuhuoneesta ja minä näen hänen pienen rakkaan päänsä valossa siinä raossa. Mutta hän ei luule minun katsahtaneeni ylös. Kun minä sitten astun makuukamariin tuossa yhden-aikaan, niin siellä on pimeää ja Laura makaa ja hengittää tasaisesti ja raskaasti ja on nukkuvinaan. Aamulla hän hymyilee iloisesti kuin enkeli ja sanoo: "Et varmaankaan tullut ennenkuin kymmenen-aikaan eilenillalla? Minä nukuin niin makeasti, etten kuullut sinun tuloasi." Ja kumminkin hän on valvonut koto ajan ja kello yhden-aikaan seisonut puolen tuhtia akkunassa! Hän luulee tekevänsä minulle mieliksi sillä tavoin, mutta hän musertaa minut sillä, tottavita musertaakin! Ja aamusella hän ylläpitää haudan hiljaisuutta talossa ja hänellä on sillisalaattia ja kravunlihaa ja paahdettua leipää aamiaiseksi. Ja illalla hän sytyttää valot kruunussa ja soittaa ja laulaa kaikkia minun lempilaulujani ja hänellä on kermavohveletta kahvin kanssa ja hän juttelee ja nauraa ja liihoittelee ympäri kuin pieni viehättävä terhenetär. Mutta joka kerta kun lähenen etehisen ovea hän ihan kalpenee, vaikka hän on liiaksi ylpeä pyytääkseen minua pysymään kotona, vaikka juoksisin joka ilta kylällä.
— Eikä itke eikä vetistele milloinkaan?
— Ei ikinä.
— Hm, hm, sanoi pormestari ja joi syvän siemauksen ja hänen ivallinen ilmeensä haihtui pois.