— Tämäpä oli kurjaa, äitelää jaaritusta, kiljahti kapteeni Joutsen. Eikö ihminen ole vapaa, itsenäinen olento, vaikka onkin naimisissa! Minä menen milloin tahdon ja tulen milloin voin eikä minun Juliani koskaan ole nyrpeillään. "Mitäkö hän sanoo?" Hän sanoo: "Hyv' iltaa!" ja sitten hän sanoo: "Hyv' yötä, Janne kulta!" eikä muuta mitään. Usein hän ihan käskee minun mennä ulos hankkimaan itselleni virkistystä ja sanoo käsittävänsä, että minä sitä tarvitsen. Kas siinä on nainen kaikessa täydellisyydessään. Mutta nyt hänen pitääkin, totta vie, saada minut kotiin kymmenen minuutin kuluessa.
Ja niin hän meni ennen muita.
Ja kaikki ylistelivät kapteeni Joutsenen rouvaa.
Mutta pormestari, hän vaan pudisteli päätään ja sanoi:
— Jos minä olisin joutunut naimisiin sellaisen mampselin kanssa, niin olisin mennyt kotiin jo kolme tuntia sitten ja tarkastellut, mitä hiton vehkeitä hänellä oli, koska niin tahtoi minua pysymään poissa talosta.
Ja hänkös ylvästeli vapaudestaan ja itsenäisyydestään.
Mutta kymmenen kuukautta myöhemmin hän oli naimisissa sellaisen naisen kanssa, joka, kun pormestari saapui yhtiökokouksesta kotiin kolme neljännestä yli yhdentoista i.p., oli pannut makuuhuoneen oven salpaan ja asettanut oven ulkopuolelle huopapeiton ja tyynyn ja "Arndtin kirjan totisesta kristillisyydestä" ja hävyttömän kirjeen salin sohvalle.
Ja sieltä hänet, arkana ja nöyränä, löysi talon palkollinen, joka oli pelastusarmeijan sotilas ja kertoi koko yön rukoilleensa hänen puolestansa.
HERRA PIETILÄISEN UUSI ASUNTO.
Lokakuun 15 päivänä.