— "Kuinkako asumme?" Kiitos kysymästä! Nyt asumme mainiosti. Kuusi erittäin hauskaa huonetta neljän jotenkin ikävän asemesta ja ihan samalla hintaa.
Huoneet ovat pienemmät, mutta enhän aiokkaan luovuttaa huoneitani metodistineuvotteluille enkä äänioikeuskokouksille enkä kutsua koko kaupunkia kekkereihin, niistä sitten haukkumaan ja maukumaan. Pienet ja hupaiset huoneet, juuri sellaiset kuin haluan, ja nyt saan pitää yhden ihan itseäni varten enkä tarvitse ottaa poikaa sinne yöksi, ja vanhin tyttö alkaa myös tulla liian isoksi makaamaan sänkykamarissa. Kuusi huonetta samasta vuokrasta kuin neljä: sehän on koko löytö!
Asumme vähän etäämmällä nyt, sehän tietty, mutta näetkös se viehättää minua. Ne ajoivat niin riivatusti siellä Valtakadulla toripäivinä, me asuimme alakerrassa eikä kivijalasta ollut tietoa ja kaikki Emmin tuttavat seisahtivat akkunaan ja kurkkailivat ja rupattelivat, ja ennen siunaamaa he jo istuivat salissa ahmimassa jotakin hyvää taikka oli Emmi tiessänsä noiden fromppaajain kanssa. Nyt meillä on raitista ja vapaata ja akkuna meren puolella. Sieltä tulee herttaisia tuulahduksia, saat uskoa.
"Onko meillä majoliikkauunit?" Onpa kuin onkin majoliikkauunit mytoloogisine kuvioineen.
"Naapuritko?" sanoit sinä. Siinä suhteessa olemme päässeet ihan Paratiisiin; sanalla sanoen, juuri niin. Sinulle, joka olet vanha ystävä, voin sen sanoa, yhdessä niistä kolmesta nuormieshuoneesta, joilla on yhteiset portaat, asuu muuan insinööri, uljas kolmeatoista korttelia pitkä mies, jolla on lupaava tulevaisuus, ja hän on ihan pikiintynyt Liisi kälyyni, tiedäthän. Meidän suuri fiikus, jonka muistat, putosi alas kuormasta muuttaessamme, ja Liisi seisoi siinä neuvotonna typerän muuttomiehen kanssa, tyttö parka, ja silloin tuli insinööri auttamaan häntä ja irroitti juuret niin varovasti rikkouneesta purkista ja nyt he pysähtyvät yhtyessään hetkiseksi portaissa, ja eilen kysyi Liisi, eikö insinööri tahtoisi tulla katsomaan, kuinka fiikus viihtyi uudessa purkissa, ja Emmillä oli voileipää ja minulla hiukan vanhaa whiskyä, Johanssonin parasta. Tapahtukoon Jumalan tahto! Tyttö on köyhä, ja mies on lahjakas.
Alhaalla on vielä rakastettava vanha pariskunta. Mies on ollut merikapteeni ja vaimo on syntyjään englantilainen. Lempo ties vaikka olisi oikein ylhäisestä perheestä, joka on köyhtynyt taikka joutunut jollakin tavoin Valtiollisen vainon alaiseksi; koko hänen olennossaan on jotakin niin ylevää. Lapsetonta väkeä eivätkä nähtävästi typötyhjiäkään. Meidän pikku Urho on jo ikäänkuin lapsi heillä ja he ovat äärettömästi ihastuneita häneen. En käsitä, kuka heidät kerran mahtanee periä. Heillä ei näytä olevan mitään sukulaisia.
Piikakamari on mielestäni vähän syrjässä. Olkoonkin piika missä on, makuuhuoneen vieressä ei hänestä ole olemaan.
Yläpuolellamme asuu kamreeri Kastekumpu ja heillä on monta miellyttävää lasta. Olen sanomattoman iloinen siitä seurasta, mitä siellä saamme. Minun Emmini ja hänen Loviisansa ovat kuin henki ja sielu, ovat olleet koulutovereita, näetkös. Ja kamreeri ja minä me pelata jyskytämme yhdessä, ja tenavat ovat kuin yhtä poikuetta, meidän ja heidän, ja sitten on meillä oivallinen laudoitus salissa, uudenaikainen, aina puoliseinään asti ulottuva.
Ajatteles, kun olemme asuneet siellä entisessä hökkelissä yhdeksän vuotta! Tarvitseisi saada vitsaa, kun on ollut niin tyhmä. Muun muassa siellä oli läämältään koita, ja sellaiset kellarinportaat, että naiset ovat hengenvaarassa niissä, ja ruokasäiliö etelänpuolella, ja vinttikamarissa kuuromykkä räätälinsälli, jonka pelkkä näkeminen teki minut alakuloiseksi.
Mutta se tuntuu siunatulta kun tila paranee. Nyt me, kuten sanottu, asumme ihan kuin Paratiisissa.