Mutta lieneekö se nyt ollut siitä syystä, ettei Jykkellä ollut kelloa muassa, vai tuliko aika hänestä muuten pitkäksi, oli miten oli, mutta hän kirkasi kuin villitty ihan suunnitelman sopimattomimmalla hetkellä ja hän käänsihe, kapaloimaton kun oli uuden järkiperäisen kasvatustavan mukaan, aivan väärällä kellonlyönnillä.
Yksi yö tehtiin kokeita "antamalla hänen huutaa kyllikseen". Mutta ensinnäkin näytti hänen ohjelmansa olevan varattu 50-tuntista konserttia varten, toisekseen vihloi hänen valitushuutonsa äidinsydäntä, ja lisäksi oli Janne kerran kuullut, että kovin nuoret ihmiset voivat huutaa itselleen repeämän.
Janne tempasi yönuttunsa, ja niin sitä mentiin Jykke sylissä yli mamman laattialle pudonneen turnyyrin, päin keinutuolin jalaksia, jotka tuottivat kovan tuskan pappan säärivarsille, päin pöydän kulmia, jotka kiskoivat häntä nivusista ja kohden suurenpuoleista lamppua, joka löysi leposijansa kehdon juurella.
Pappa katsahti seinällä olevaan suunnitelmaan. Sen mukaan olisi Jykken nyt pitänyt maata vasemmalla kyljellään neljä tuntia liikahtamatta.
— Amalia, entäpä jos hän tosiaankin on liian nuori niin ankarasti järjestettyä elämää noudattamaan?
— Niin, mutta tohtori Vuorenharjun "Neuvoissa nuorille äideille"… kuka tuo Vuorenharju oli?
— Pataljoonanlääkäri.
— Kenties hän itse oli vaan poikamies?
— Pelkään sitä pahoin, Amalia. Ainakin tästä pojasta päättäen näyttää melkein siltä.
Kasvatussuunnitelma hävitettiin sitten joulusiivousta tehtäessä, ja Jykke sai elää, miten parhain taisi, ilman kelloa ja ohjelmaa. Se oli hillimätöntä ja epäsäännöllistä elämää, sai toisinaan yösydännä ruokaa ja kolmasti tuntiinsa, huusi ja niskoitteli vallanomaisia vastaan.