— Näetkös, sanoi mamma riemuiten. "Lujuudella", "järkevyydellä" ja leivoksilla pääsee äiti hyvän matkaa eteenpäin pienen kuuliaisen lapsensa kanssa, mutta kun pikku Jykke oli neljä vuotta täyttänyt, oli mamman kuitenkin täytynyt julistaa viimeinen vaatimuksensa, jonka mukaan vitsa oli ehdottomasti paukkuva, jos Jykke vaan ainoankin kerran vielä irvisteli piioille.
Ja sinun sitä täytyy hänelle antaa, Janne, sanoi mamma.
— Niin kai, sanoi pappa.
Piiat, jotka pitivät kovasti Jykkestä, kokivat totuttaa häntä ainoastaan pappan ja mamman poissa ollessa irvistämään heille, ja Jykke, helposti huomaten, mikä käytännöllinen hyöty siitä oli, noudatti neuvoa huolellisesti.
Mutta mamma yllätti hänet.
Silloin sanottiin Jykkelle aivan jyrkästi, että tämä oli ihan viimeinen kerta, kun sellaista sai tapahtua.
Nyt hän odotti kokonaisen päivän, mutta sitten oli asia taas ennallaan.
Silloin hankittiin hirmuinen koivunvitsa ja pantiin kaapin taakse saliin. Illalla irvisti Jykke jälleen Lottalle ja potkaisi Kristiinaa.
— Nyt hänen täytyy saada selkäänsä, Janne.
— Meidän täytyy asettaa varoittava esimerkki, Amalia!