— Välttämätöntä, ihan välttämätöntä, Liina kulta. Laivalla on hyvä ravintola, laiva pysähtyy kahdessa kalastuspaikassa, joita ennen olen vaan sivumennen nähnyt, on matalakulkuinen, joten se kulkee läheltä Kallgrundin matalikkoa, jossa Restunan luola on nähtävänä. Huomaathan…
— Ah, Joonas kulta, mitä liikuttavat meitä kalastuspaikat ja luolat!
Menkäämme junalla seuraavan päivän aamulla, sanoi rakastettava nainen.
Joonas kalpeni, taittoi huolellisesti kartan ja aikataulun kokoon ja lausui kylmästi jäähyväiset. Huomispäivänä sai morsian käteensä seuraavan kirjeen:
Neitiseni! Rehellinen kunnioitukseni teidän persoonaanne kohtaan ja jalojen ominaisuuksienne arVostaminen ovat minussa muuttumattomina, mutta kun meidän erilainen käsityksemme tärkeimmistä elämänharrastuksista ennemmin tai myöhemmin tulisivat synnyttämään ristiriitaisuuksia avioliitossamme, niin pyydän, ettette pidä minua epähienona, kun täten lähetän teille jälleen sormuksenne ja vapautan teidät lupauksestanne. Erinomaisesti kunnioittaen Teidän nöyrin palvelijanne
Joonas Tellerman.
Minä sain tiedon kihlauksen purkautumisesta, kun tulin hänen luoksensa ja näin, että morsiamen valokuvan sijalle hienolle jalustalle oli pantu Skrunkebyn kyytimiehen kuva.
— Kelpo poika, kunnon poika, sanoi Joonas. Hän arvosteli kaikkia matkustavaisten näkökannalta.
— Onko Fjanteby hupainen yhteiskunta? kuulin kerran jonkun kysyvän häneltä.
— Horna, oikea horna; 'kaksi junaa päivässä ja niin epämukavasti kuin mahdollista, sanoi Joonas.
Olin hänen luonansa kerran kun hän sai sähkösanoman, että hänen äitinsä oli huonona sairaana. Se koski häneen kovasti, hän pusersi kyyneleen rikki silmäkulmassaan ja nyyhkytti: