Ja kun Blombergilla ei ollut sellaista tottumusta, jota tarvitaan, ettei kihlauksesta tulisi avioliittoa, niin huomasi hän pian olevansa naimisissakin.
No, häät olivat ohitse, mutta toisen päivän aamulla päästi Blomberg irti ystävänsä Tyraksen ja pani kuusi uutta latinkia rerolveriinsa, näytti julmistuneelta, puri hampaansa yhteen ja etsi yksinäisen paikan läheisessä metsässä.
Silloin, juuri kun he olivat suorittamaisillaan välinsä, kuului pensaikosta piipatus:
— Mitä aiot, armaiseni, tehdä?
— Minä vaan vapautan itseni tuosta koiranpennusta, sanoi hän.
Silloin kapusi rouva esiin ja kiljaisi:
— Ei, sitä et saa tehdä! Minä pidän koirasta ja olen kiintynyt eläimeen, ja — Janne! sehän oli juuri koira, joka saattoi meidät ensin yhteen!
Niin he menivät kotiin kaikin kolmen, mutta Tyras sai sitten sellaisen potkun Blombergin yksityisessä huoneessa, että se olisi ollut riittävä lennättämään minkä asiamiehen tahansa konttorista kauvas kadulle.