Syvästi loukattuna niin monista onnettomuuksista vetäytyi herra Blomberg maalle täyshoitoon erääseen kunnolliseen talonpoikaisperheeseen, josta kaikki tyttäret olivat naimisissa.
Tyras oli, tietysti, muassa; se tulisi olemaan Blombergin ainoana seuralaisena, sillä Blomberg vältteli koko ihmissukua. Paitsi pikkukauppiaita tietysti.
Sitten kerran oli Blomberg käyskentelemässä, kun Tyras syöksyi eräästä portista sisään pihamaalle, jossa oli kolme muuta koiraa ja jossa maanviljelijän perhe oli juomassa kahvia ja konjakkia, kutomassa sukkaa ja pelaamassa krokettia.
Blomberg vihelsi, mutta Tyraspa ei totellut.
— Olkaa hyvä ja tulkaa sisäpuolelle! huusi patruuna.
Blomberg ei olisi tahtonut, mutta hänen oli pakko mennä, saadakseen koiransa mukaansa, ja kerran sisäpuolelle tultuaan sai hän kahvia ja konjakkia ja pianonsoittoa ja rohkaisevia katseita maanviljelijän pisamaiselta keski-ikäiseltä kälyltä, ja illalliseksi ankeriasta ja kalanlientä.
Hän ei pitänyt ihmisistä, jotka tuntuivat hänestä imeliltä ja kärkkyviltä, mutta niin pian kun Tyras pääsi irti, syöksyi se sinne ja siellä oli yhtäläistä. Kerran hän antoi Tyraksen olla siellä kaksi päivää. Silloin sanoi patruuna telefoonissa:
— Tule noutamaan koirasi, se repii nurin kaikki puutarhalavat. Ja samalla saat kuulla hiukan uusia soittokappaleita, joita kälyni on saanut kotiin.
— Mitäs tehdä!
Kun hän saapui sinne, kaasivat he häneen kosolta totia ja aivan hullaannuttivat hänet, niin että hän käyttäytyi hiukan vallattomasti ja lemmekkäästi kälyä kohtaan ja hän heräsi seuraavana päivänä kihloissa olevana miehenä.