Nämä ajatukset painoivat raskaasti mieltäni. Liiankin mahdollista oli, että minun onnettomuuteni oli vaikuttanut lyhentämään isäni tai äitini päiviä, kenties molempienkin! Mitä enemmin mietin, sitä vähemmin saatoin uskoa, että Mariaseni ilman semmoista syytä olisi jättänyt isänsä kodon. Tämä luulo painoi minua, kuin tosi-asia, ja minä jouduin kovaan tuskaan.
Maroncelli'akin tämä asia syvästi liikutti. Joku päivä sen perästä hän ryhtyi sepittämään runoa vangin sisaresta. Siitä syntyi ihana runokappale, täynnä murhetta ja myötätuntoisuutta. Valmiiksi saatuansa hän heti luki sen minulle, ja kiitollisuuteni oli suuri. Tuhansittain on tehty runoja pyhistä neitosista, mutta tämä oli luultavasti ainoa, jonka kahlittu kumppali teki vankihuoneessa neidon veljeä varten. Kuinka täynnä se oli liikuttavia ja hurskaita tunteita!
Näin ystävyys lievitti tuskiani. Siitä lähtien ei kulunut päivää, jolloin en ajatuksissani käynyt eräässä neitsytluostarissa; jolloin en sen neitsyeistä erinäisellä säälillä katsellut yhtä; jolloin en hartaasti rukoillut taivasta, että se tekisi hänelle yksinäisyyden suloiseksi eikä sallisi hänen mielikuvituksensa liian mustilla väreillä esittää hänelle vankihuonettani.
LXXXIII LUKU.
Siitä seikasta, että tuo sanomalehti joutui käsiini, älköön lukija arvelko, että minun onnistui useammin saada tietoja maailmasta. Ei; kaikki soivat kyllä minulle hyvää, mutta pelko piti heitä kahleissaan. Jos joku vähäpätöinen salaisuus pääsi tulemaan, niin se vaan tapahtui, kun ei mitään vaaraa siitä ollut pelättävänäkään. Ja mitenpä olla pelkäämättä keskellä näitä tiheitä varsinaisia ja ylimääräisiä tarkastuksia?
Rakkaista omaisistani en saanut koskaan salaa tullutta tietoa, muuta kuin mainitun lyhyen sanoman sisarestani.
Pelkoni, että vanhempani eivät enää eläneet, tuli vähää myöhemmin pikemmin enennetyksi kuin vähennetyksi sen tavan kautta, jolla poliisitirehtori kerran minulle ilmoitti, että kaikki oli hyvin kodissani.
— H.M. Keisari käskee, virkkoi hän, minun saattaa teille hyviä uutisia
Torinosta sukulaisistanne.
Hypähdin ylös ilosta ja hämmästyksestä, tästä arvaamattomasta ilmoituksesta, ja pyysin likempiä tietoja.
— Jätin Torinoon vanhemmat, veljeksiä ja sisaria. Elävätkö kaikki vielä? Voi, jos teillä on kirje joltakulta heistä, niin rukoilen teitä näyttämään sitä minulle!