Eräs toinen onneton vielä, hyvin huono terveydeltään ja ijältään noin 70 vuotias, annettiin meille kumppaliksi, koska arveltiin raittiin ilman olevan hänellekin hyödyksi. Se oli herra Constantino Munari, rakastettava vanhus, joka harrasti kirjallisia ja filosofillisia tutkimisia, ja jonka seura oli hyvin miellyttävä.
Miten hyvänsä rangaistus-aikani luettiin, ei vangitsemiseni, vaan tuomioni päivästä, niin nuot puoli kahdeksatta vuotta menivät umpeen, joko Heinäkuun alussa vuonna 1829, jos katsottiin keisarin vahvistuksen päivämäärää, taikka tuomion julistuksen mukaan Elokuun 22 p:nä.
Nämäkin päivät kuluivat, ja niiden kanssa sammui viimeinen toivon kipinä.
Tähän saakka olimme, Maroncelli, Munari ja minä, puheissamme tuontuostakin olettaneet, että vielä kerran saisimme nähdä maailmaa, rakasta Italiaamme ja omaisiamme; ja tämä ajatus oli meissä herättänyt kaipauksen, hartaan ilon ja rakkauden tunteita.
Elokuun mentyä, sitten Syyskuun ja koko sen vuoden, totuimme olemaan mitään enää tässä maailmassa toivomatta, paitsi muuttumatonta keskinäistä ystävyyttä ja Jumalan apua kunniallisesti päättääksemme, mitä vielä tästä pitkästä lunnas-ajasta oli jäljellä.
Oi, ystävyys ja uskonto ovat kaksi arvaamattoman kallista aarretta! Ne voivat sulostaa semmoisenkin vangin päiviä, jolle ei mikään armon toivo enää piikoita. Jumala on totisesti onnettomien kanssa, niiden nimittäin, joitten rinnassa asuu rakkautta.
XC LUKU.
Abboti Paulowich'in jälkeen, joka nimitettiin piispaksi, tuli rippi-isäksemme abboti Wrba, määriläinen ja Uuden Testamentin professori Brünnissä, oivallinen oppilas Wienin Yliseminaarista.
Mainittu laitos on kuuluisan, silloisen hovisaarnaajan Frint'in perustama seura. Seuran jäsenet ovat kaikki pappeja, jotka, vaikka jo jumaluusopin tohtoreiksi vihityt, täällä vielä tarkassa järjestyksessä jatkavat opintojansa, saavuttaaksensa itselleen niin suurta tietomäärää, kuin suinkin mahdollista. Perustajan oiva tarkoitus on ollut synnyttää ja säilyttää todellista ja syvää sivistystä Saksan maiden katoolilaisessa papistossa. Ylimalkaan tämä tarkoitus onkin saavutettu.
Wrba kun asui Brünnissä, oli tilaisuudessa uhrata meitä varten paljon enemmän aikaa, kuin Paulovich oli voinut tehdä. Hänestä tuli meille sama mies, kuin Pater Battista oli ollut, paitsi ett'ei hän saanut hankkia meille kirjoja. Usein pidimme hänen kanssaan pitkiä keskusteluita, joista uskoni suuresti hyötyi tai ainakin, jos tuo lienee liiaksi sanottu, tuntui hyötyvän, ja jotka tuottivat minulle paljon lohdutusta.