Auringonlaskun aikana poliisitirehtori tuli, viedäksensä meitä, pois tästä onnettomasta paikasta. Huokaus nousi sydämestämme, kun kuljimme niin monen ystävän oven sivuitse, voimatta ottaa heitä kanssamme. Kuka tietää, kuinka kauan he vielä saavat täällä hiutua, kuinka moni täällä joutuu verkkaisen kuoleman uhriksi!
Kullekin meistä pantiin sotilasnuttu hartioille ja myssy päähän, ja näin, muuten samoissa vankivaatteissa, vaan raudoista vapautettuina, astuimme tuota onnettomuuden vuorta alaspäin ja saavuimme kaupunkiin poliisi-vankilaan. Oli ihana kuutamo. Kadut, rakennukset, ihmiset, joita tapasimme, kaikki tuntui minusta niin hyvältä ja samall'aikaa niin oudolta. Eipä kumma, kun niin moneen vuoteen en ollut mitään semmoista nähnyt!
XCII LUKU.
Poliisi-vankilassa odotimme erästä keisarillista komisariusta, jonka oli määrä tulla Wienistä saattamaan meitä rajalle asti. Sill'aikaa, koska kapsäkkimme tavaroinensa oli poismyyty, hankimme täällä liina- ja muita vaatteita, ja riisuimme pois tuon vankipuvun.
Viiden päivän perästä komisarius saapui kaupunkiin, ja poliisitirehtori jätti meidät hänen haltuunsa, samalla uskoen hänelle ne rahat, jotka olimme tuoneet mukanamme Spielberg'iin, ja myötyjen kapsäkkien ja kirjojen hinnat. Nämät rahat sitten maan rajalla annettiin omiin käsiimme.
Matkamme kustansi keisari, eikä hän tehnyt sitä niukasti.
Komisarius oli herra von Noe, poliisiministeristön kansliiassa palveleva aatelismies. Kohteliaampaa komisariusta olisi tuskin voinut toivoa.
Mutta jo lähtiessäni Brünnistä henkeäni kovasti ahdisti ja vaunujen täristykset pahensivat vielä tilaani. Illalla olin hirveästi hengästynyt ja pelkäsinpä hetkestä hetkeen tukehtuvani. Paitsi sitä olin koko yön kuumeen vallassa, että aamulla komisarius oli epäilyksissä, pystyisinkö minä jatkamaan matkaa Wieniin asti. Minä vastasin myöntämällä, ja me läksimme. Vaivani olivat tavattomia; en jaksanut syödä, enkä juoda, enkä puhuakaan.
Wieniin saavuin puoli-kuolluksissa. Meille annettiin hyvä kortteeri poliisihallituksen kartanossa. Minut pantiin vuoteelle ja kutsuttiin lääkäri. Tämä määräsi minulle suoneniskua, joka tuottikin helpoitusta. Tarkka ruokajärjestys ja paljon digitale'a oli kahdeksan päivää minun parannuskeinonani, ja niin toinnuin jälleen. Lääkäri, herra Singer, hoiti minua hyvin ystävällisesti.
Olin mitä suurimmassa tuskassa päästä lähtemään, sitä enemmän kun meille oli ennättänyt sanoma Heinäkuun vallankumouksesta Pariisissa. Juuri samana päivänä kuin tuo räjähdys tapahtui, oli keisari vahvistanut meidän vapauttamis-päätöksemme! Tosin hän varmaan ei ollut sitä enää epuuttava. Mutta uskomatonta ei ollut, että nyt kun koko Europan valtioasiat näin sekaantuivat, Itävallan hallitus pelkäisi kansanliikkeitten Italiassakin syntyvän, ja sentähden ei sallisi meidän tällä hetkellä palata isänmaahan. Olimme kyllä vakuutetut siitä, ett'ei meitä enää vietäisi Spielberg'iin; mutta meitä peloitti se ajatus, että joku neuvoisi keisaria siirtämään meitä johonkin Italiasta hyvin kaukaiseen keisarikunnan kaupunkiin.