— Novara'an päin, sanoin ajurille.
— Olkaat hyvä ja vartokaat tuokio, virkkoi yksi santarmeista.
Huomasin mielipahakseni, ett'en nytkään ollut oikein vapaa, ja tämä huolestutti minua, sillä minä pelkäsin jonkun asian vielä viivyttävän kotiintuloani.
Neljännes-tunnin perästä ilmaantui eräs herra, joka pyysi päästä minun kanssani yhdessä Novaraan. Muuta tilaisuutta hänellä ei muka ollut; rattaita ei ollut paikalla kuin minulle jo luvatut; hän kiittäisi onneansa, jos minä suostuisin j.n.e.
Tämä valepuettu santarmi oli minulle hilpeä ja hauska matkakumppali Novara'an asti. Tänne tultuamme hän oli ajavinansa hotelliin, mutta itse asiassa rattaamme seisattuivat kasarmin pihaan, ja minulle ilmoitettiin, että erään korpraalin huoneesen oli minua varten laitettu vuode, ja että minun tuli odottaa korkeampia käskyjä.
Toivoin pääseväni jo huomispäivänä lähtemään; heittäysin vuoteelle, ja vielä vähän aikaa juteltuani isäntäni, korpraalin, kanssa, nukuin makeaan uneen, jonka vertaista en moneen aikaan ollut nauttinut.
Heräsin varhain aamulla, nousin heti, ja pitkiltä tuntuivat päivän ensimmäiset tunnit. Söin aamiaista, juttelin niitä näitä, loin silmäyksen isäntäni kirjastoon; vihdoin ilmoitettiin, että joku vieras pyysi päästäksensä minun puheelleni.
Tuli eräs kohtelias upseeri, joka toi tietoja isästäni ja sanoi häneltä saapuneen kirjeen Novara'an, joka ennen pitkää oli käsiini tuleva. Kiitollisuuteni oli suuri tästä ystävällisyydestä.
Kuluipa muutamia tuntia, pitkiä kuin ijankaikkisuus, ennen kuin kirje vihdoin tuli.
Mikä ilo nähdä näitä rakkaita kirjaimia, kuulla, että äitini, armas äitini, molemmat veljeni ja vanhempi sisareni vielä elivät! Oi, nuorempi, Marietta, joka oli mennyt P. Ilmestyksen luostariin, ja josta jo vankeudessani olin salaa saanut tietoja, hän oli kuollut yhdeksän kuukautta sitten!