— Tämä on juomaksenne, virkkoi hän karkealla äänellä, huomenna tuon teille leivän.
— Kiitoksia, hyvä mies!
— En ole hyvä, vastasi hän.
— Sitä pahempi teille, sanoin suuttuneena. — Ja nämä ketjut, lienevätkö ne minua varten?
— Niinpä ovatkin, herra, jos ette hillitse itseänne, vaan raivoatte ja puhutte sopimattomia. Mutta jos pysytte siivona, niin teille ei panna kuin yksi jalkarauta, jota seppä on par'aikaa tekemässä.
Hän käveli verkalleen edestakaisin, kilistellen suunnatonta avainkimppuansa, ja minä katselin suuttuneena hänen laihanläntää, vanhaa jättiläisvartaloaan. Vaikk'ei hänen kasvonsa olleet aivan alhaisen näköiset, näytti minusta kaikki hänessä todistavan raakamaista kovuutta.
Oi kuinka väärässä on ihminen, kun tuomitsee toista ulkonäöstä taikka ennakkoluulojensa mitalla! Arvelin tuon miehen lystikseen kilistelevän avaimillansa, sillä muka muistuttaaksensa minua, mikä valta hänellä oli; luulin hänen tulleen tunteettomaksi häijyyden tottumuksesta. Ja kuitenkin hänen povessaan par'aikaa liikkui sääliä minua kohtaan, ja varmaan hän käytti tuota äreätä puhetapaa ainoastaan tunteitansa salataksensa. Niitä hän tahtoi salata, jott'ei hän näyttäisi liian miedolta, ja peljäten, ett'en minä niitä ansaitsisi; mutta samalla aikaa olisi hän myös tahtonut ilmaista niitä, koska hän luuli, että minä ehkä olin enemmän onneton, kuin paha.
Suutuksissani, että hän viipyi luonani, ja vielä enemmän, että hän muka noin pöyhkeili isännyysvallastansa, katsoin sopivaksi häntä nöyrryttää, käskemällä häntä jyrkästi kuin palvelijata:
— Anna tänne juotavani!
Hän katsahti minuun ikäänkuin arvellen: — Sinä röyhkeä, täällä sinun täytyy luopua komentamisesta!