Sitten hän taas virkkoi karkealla äänellä, ikäänkuin salataksensa minulta osan säälistänsä:
— Nyt mun täytyy lähteä.
Vielä kerran hän kääntyi takaisin, kysyen, kuinka kauan olin noin raskaasti yskinyt, ja päästi kirouksen lääkäriä vastaan, ett'ei hän tullut sinä samana iltana minua katsomaan.
— Teillä on kova kuumetauti, lisäsi hän; ainakin minä tuon tunnen. Teidän olisi edes olkisäkki tarpeen, mutta ilman lääkärin käskyä ei meidän ole lupa antaa sitä teille.
Hän lähti ja pani oven lukkoon. Minä heittäysin tuolle kovalle lavalle, kuumeen ja rinnantuskien ahdistaessa, mutta vähemmin rauhatonna, vähemmin vihastuneena ihmisiin, vähemmin kaukana Jumalasta.
LX LUKU.
Iltasella tuli linnan päällikkö, hänen kanssaan Schiller, eräs toinen korpraali ja kaksi sotamiestä, tarkastusta pitämään.
Kolme tarkastusta vuorokaudessa oli käsketty pitää: aamuin, illoin ja sydän-yönä. Joka nurkkaa tarkkaan katseltiin; sitten nuo alhaisemmat menivät ja päällikkö (joka aamuin ja illoin aina tuli) jäi vähäksi aikaa puhumaan kanssani.
Kun ensikerran näin tuon lähetyskunnan, niin outo ajatus nousi mieleeni. Tuntematta vielä tuota tukalaa tapaa ja kuumeen houreissa ollen, luulin heidän tulevan minua surmaamaan, ja tartuin vierelläni oleviin ketjuihin, halkaistakseni otsan siltä, joka tulisi lähelle.
— Mitä tuossa teette! sanoi päällikkö. Emmehän tule mitään pahaa teille tekemään. Tämä on vaan tavallinen käynti, jonka teemme joka vankilassa katsellaksemme, että kaikki on niin, kuin asetus vaatii.