Perjantai-aamuna tuli vihdoin tohtori Bayer. Nähdessään, että olin kuumetaudissa, hän määräsi minulle olkisäkin ja vaati, että minut muutettaisiin luolastani ylempään kerrokseen. Se oli mahdotonta, ei ollut sijaa. Mutta kun asia oli ilmoitettu kreivi Mitrovskylle, Määrin ja Sleesian kuvernöörille, joka asui Brünnissä, niin tuli häneltä vastaus, että koska terveyteni tila oli arveluttava, niin oli lääkärin neuvoa noudattaminen.
Uuteen huoneeseni tuli toki vähän päivänvaloa; ja kiivettyäni pienoisen
ikkunan ristikolle, sain nähdä alla olevan laakson, jonkun osan
Brünnin kaupunkia, etukaupungin monine puutarhoineen, hautausmaan,
Luostarin järven, sekä vielä nuo metsäkukkulat, joiden takana leviävät
Austerlitz'in kuuluisat kentät.
Tämä näköala viehätti minua. Oi, jos vaan Maroncelli olisi saanut nauttia sitä minun kanssani!
LXII LUKU.
Sillä välin tehtiin meille vankivaatteet. Viittä päivää myöhemmin tuotiin minulle uusi vaatteukseni.
Siihen kuului sarkahousut, oikealta puolen harmaat ja vasemmalta ruskeat; liivi ja tröijy samanväriset, kuin housut, mutta jälkimäinen vastapäisessä järjestyksessä; sukat olivat paksua villaa, paita oli piikkoa, karkea ja okainen, kuin todellinen katumus-paita, kaulassa liinariepu samaa ainetta, kuin paita; jalkineet olivat mustaamatonta nahkaa, nauhoilla sidottavat; lakki valkoinen.
Tämän puvun täytteenä oli raudat jaloissani eli ketjut toisesta säärestä toiseen, joitten päät alasimella naulattiin toisiinsa kiini. Seppä, joka tätä oli tekemässä, sanoi vartijalle, luullen minun saksankielessä taitamattomaksi: — Kipeänä kuin mies näyttää olevan, tämä leikki olisi joutanut olla tekemättä; ei kulu kahta kuukautta, niin kuoleman enkeli tulee häntä vapauttamaan.
— Möchte es sein! (jospa niin tapahtuisi!) — arvelin minä, taputtaen häntä olkapäälle.
Miesparka hypähti ylös hämmästyksestä, sitten virkkoi:
— Toivon, ett'en ole mikään profeetta, sillä soisin mielelläni, että aivan toista lajia olisi se enkeli, mikä on teidät vapauttava.