Hänen silmiinsä kihosivat kyyneleet, hän viskasi korut takaisin laatikkoon ja paiskasi sen kiinni.
Mutta äkkiä hän vaihtoi väriä, veri kohosi hänen poskilleen, hänen silmänsä välähtivät omituisen rajusti, ja hän puhui kiihtyneellä äänellä:
— Olen minä sentään saanut jotain itsellenikin ja saatte nekin nähdä!
Hän penkoi kiihtyneenä kaapin päällä olevaa maljakkoa ja otti siitä esille komean helminauhan sekä tukun säkenöiviä jalokivikoristeita.
Hän pujotti helmet kaulaansa ja molempiin kalvosiinsa hän kiinnitti rannerenkaat, jotka aivan välkkyivät timantteja.
— Näettekös! huudahti hän ja helakka puna levisi hänen kasvoilleen. —
Tulkaapas oikein läheltä katsomaan, miltä minä näytän.
Ali Martikainen nousi. Olga näytteli hänelle käsiään, pidellen niitä vasten tulta hänen edessään.
— Ja vielä lisääkin minulla on! huudahti hän rajusti ja tempasi maljakosta kaksi upeata tukkakoristetta, kiinnittäen ne vapisevin käsin paikalleen.
— Arvostelkaapa nyt! Nämä ovat kaikki parasta lajia, puhtaita ja väärentämättömiä, ei mitään jäljittelyjä!
Hänen rintansa huohotti kiihkeästi ja hänen silmänsä liekehtivät.