— Sinä olet hyvä! kuiskasi Ali Martikainen hellästi, intohimoisesti. — En tahdo enää mitään tietää. Et sinä ole itse syypää mihinkään, sinut on uhrattu.
— Olen minä syypää! nyyhki Olga. — Jos lienen itse kärsinyt, olen tuottanut myös kärsimyksiä toisille, olen haavottanut, ollut monasti kovasydäminen, säälimätön.
— Elä ajattele niitä sillä tavoin, puhui Ali Martikainen viihdyttävästi, mutta varmalla äänellä. — Sinut on vedetty virran mukana, suorastaan pakotettu. Onko kukaan säälinyt sinua, välittänyt kahleistasi ja tuskastasi? He ovat ne kyllä nähneet, mutta eivät ole olleet niistä tietääkseen. He ovat jaloissasi ryömineet ja kosketelleet kahleitasi, mutta kukaan ei ole niitä irrottaa tahtonut. Lempeäsi, hetkellistä hyväilyä he vain ovat sinulta kerjänneet, likaisen intohimonsa tyydytystä eikä mitään muuta. Jos olet silloin heitä säälimättä polkenut ja haavottanut, oma syynsä. Miksi tahtoivat sinua vielä enemmän kiduttaa kuin jo kärsit, miksi tunkeutuivat saastaisine himoineen tuskiesi tielle, mutta eivät kärsimystesi kalkkia jakaa tahtoneet. Vain elämäsi mehun he olisivat tahtoneet imeä kuiviin ja sitten jättää sinut tyhjään yksinäisyyteesi menehtymään ja nääntymään kahleittesi painosta.
Olga oli lakannut nyyhkimästä ja katseli häntä ihmetellen kyyneltyneillä silmillään.
— Sinä puhut ihmeellisesti, Ali! kuiskasi hän. — Sinä annat minulle anteeksi, sinä et pidä minua huonona, kevytmielisenä, kovasydämisenä naisena? Etkö?
Hänen silmänsä paloivat, hän näytti tahtovan, lukea Ali Martikaisen sielun syvimmän, salatuimman ajatuksen.
— En, Olga, minä en pidä sinua sellaisena. Sinä olet kaunein ja paras nainen, minkä milloinkaan olen tavannut! Sinä olet minun sukuani!
Ali Martikainen kiersi toisen kätensä hänen hartiainsa ympäri, toisella hän otti Olgan kaulasta helminauhan ja irrotti hänen tukkakoristeensa. Tätä tehdessään hän puhui hyväilevällä äänellä, mutta leimuavin silmin:
— Sinä et tarvitse näitä koruja, Olga! Sinä olet minusta kauniimpi ilman niitä! Ne muistuttavat sinulle vain tuskia ja kärsimyksiä, ja ne tahdomme unohtaa.
Hän heitti korut maljakkoon toisten joukkoon.