Olgan silmistä säteili ääretön riemu. Hän kietoi intohimoisesti käsivartensa Ali Martikaisen kaulaan, puristautui hurjasti hänen rintaansa vasten ja kuiski palavasti, rukoilevasti.
— Suutele minua, Ali! Suutele!
Ali Martikainen kohotti hänet syliinsä keveästi kuin höyhenen, painoi huulensa hänen polttaville huulilleen ja kantoi hänet sohvalle.
Hän tunsi uppoavansa Porokosken pyörteeseen, mutta hän ei mennyt yksin. Olga oli hänen sylissään, he puristautuivat yhä rajummin toisiansa vasten. He sukelsivat syvälle, syvälle. Ja äkkiä musta syvyys katosi heidän altaan. Kuin leveten aukesi ihmeellinen taivas: miljoonia säkenöiviä tähtiä, palavia, kutsuvia, hekumaan houkuttavia onnentulia. Ja kaukaa ylhäältä heidän päittensä päältä kantautui heidän korviinsa Porokosken kohina. Se soitteli ikuista, mahtavaa elämän laulua, joka ei kahleista eikä rajoista tiedä.
IX.
Aunuksen helmeksi nimitettiin tukkiurakoitsijain kesken Olgaa. On löydetty monta muuta kallista helmeä Aunuksen kaukaisista salopuroista.. Ovat niistä monet joutuneet ruhtinaitten linnoihin, ja miespolvia niistä kummat tarinat helmenetsijäin nuotioilla kulkevat.
Kuuluisin kaikista oli kuitenkin Olga, suuren Sunujoen koskilla syntynyt, siellä lapsuusaikansa ylennyt helmi.
Oli vielä joukossa joku vanhempi urakoitsija, joka muisti Olgan lapsuusajan, ylvästeli sillä, että oli häntä pienenä paitaressuna sylissään kanniskellut, hänelle Sunujoen kohisevien koskien haltiataruja kertonut. Näiden mielestä oli Olga kuin tukkilaisen unelma, könkään kumisevan autereesta väikkyvä onnenkaari, joka iäti kutsun ja iäti houkuttaa.
Eipä kumma siis, jos urakoitsijat syksyllä Petroskoin kaupunkiin saavuttuaan ensimäiseksi työkseen tekivät toivioretken Olgan korkeaan kotiin. Kirkot ja monasterit tulivat toisessa sijassa, ennen niitä oli Aunuksen helmi.
Liittyi näihin toivioretkiin myös käytännöllisiä vaikuttimia, niitä ei Aunuksen tukkiurakoitsija konsanaan unohda. Olga oli naimisissa Aunuksen läänin metsäherran kanssa, siksi kumarrusmatka Olgan kotiin oli aina paikallaan. Ja kun Olgan lisäksi tiedettiin Pietarin piireissä liikkuvan, oli kumarrusmatka kaksin kerroin paikallaan. Piirejä kohtaan asui urakoitsijoissa pelonsekainen kunnioitus; parasta oli koettaa pysytellä niiden mielisuosiossa.