— Sinä lupasit, Olga, ruveta tekemään työtä minun rinnallani, kun menemme ulkomaille, lupasit auttaa minua. Mutta tiedätkö, miten paljon sinä jo nyt autat minua. Minun sieluni oli aivan hiomaton, näköpiirini ahdas ja yksipuolinen. Mutta sinun lumoavien käsiesi kosketuksesta tunnen silmieni aukenevan, niin että näen selvinä monta elämän ongelmaa, joista minulla ennen oli vain hämärä aavistus. Sinä muokkaat ja kasvatat minusta aivan uuden ihmisen, viet minut hellällä, mutta varmalla kädellä tukkijoelta suureen, ihanaan maailmaan. Saan olla kiitollinen hyvälle kohtalolle, että se lähetti sinut tielleni.
— Enemmästä minä saan sitä kohtaloa kiittää, lausui Olga painautuen hänen syliinsä. — Olin jo niin väsynyt, ettei edes soitto jaksanut minua elämän mataluudesta nostaa. Se toi mieleeni vain kahta polttavampana toivottoman ikävän ja jäätävän tuskan. Ihan pelkäsin monasti pianoni kieliä kosketella. Nyt soitan mielelläni, soitan sinulle ja itselleni rakkautemme ikuista ylistystä.
Hän hyväili Ali Martikaisen tukkaa ja jatkoi:
— Pidätkö minua kevytmielisenä, Ali, jos teen sinulle yhden tunnustuksen?
— Mikä se tunnustus on?
— Se on se, että minä rakastuin sinuun ensi näkemältä, siellä Porokoskella, rakastuin auttamattomasti, minä suuren maailman nainen olevinani! En saanut sinusta pois ajatuksiani millään. Aina asui mielessäni semmoinen aavistava odotus. Tuntui kuin olisit aina seisonut jossakin aivan lähellä, näkymättömissä, mutta lähellä elämäni kynnystä ja puhunut: odota vähän, minä tulen! Polttavasti silloin kaipasin sinua, mutta kuitenkin minun oli hyvä olla. Vuodatin monasti onnen kyyneliä ja soitin ihan haltioissani iltakaudet. Ja sävelet tuntuivat riemukkaasti laulavan: hän tulee, hän tulee kohta! Ja sinä tulit, sinä avasit oven ja seisoit kynnyksellä. Sinä valtasit ja täytit heti sieluni jokaisen salatuimmankin sopukan, ei jäänyt enää sinne millekään muulle tilaa. En voi ajatella elämää ilman sinua, en mitään voi ilman sinua ajatella. Jos sinä poistuisit ja painaisit oven kiinni perässäsi, jäisi vain kolkko tyhjyys jälelle, olemattomuus.
— Minä en poistu! sanoi Ali Martikainen kietoen kätensä hänen vyötäisilleen. — Minä jään ja pidän sinut kokonaan.
— Minä tiedän, että sinä pidät kokonaan, puhui Olga. — Tiesin sen jo edeltäpäin. Sinussa asuu semmoinen vastustamaton voima, se vetää puoleensa. Sinä olet vaarallinen mies naisten lähettyvillä.
Ali Martikainen katseli häntä nauravin silmin.
— Niinkö luulet, Olga, että minä olen vaarallinen mies? Minä pelkään sinun olevan melkein yhtä vaarallisen naisen, ja silloinhan sovimme erinomaisesti toisillemme, pysymme tasapainossa!