— Siitä sitten löytävät, ettei lukkoa särkeä tarvitse.
Hän käveli hitaasti ikkunan luo ja katseli puistoon. Aurinko oli peittynyt alhaalla raskaina ajelehtiviin pilviin. Tuulen mukana lensi ilmassa sakeanaan varisevia haavanlehtiä. Ne muistuttivat hänestä keveinä häilyviä käärinliinoja; ne laskeutuivat, laskeutuivat vähitellen, kerroksittain. Tuntui niin kolkolta.
* * * * *
Hän saapui kaupunkiin paria tuntia ennen laivan lähtöä. Hän ajoi suoraan Ali Martikaisen hotelliin, jätti hevosen tallipojalle ja meni sisään.
Siellä hän ilmotti ovenvartijalle lyhyesti, ketä tahtoi tavata, ja läksi sitten vastausta odottamatta Ali Martikaisen huoneeseen. Hän ei enää välittänyt siitä, mitä hänen käynnistään ajateltiin, hän tahtoi mennä Alin luo, olla siellä viimeiset hetket kenenkään häiritsemättä.
Hän oli koko tulomatkan ajatellut, että pysyisi tyynenä, kyyneltymättä ja hymyilisi rohkeasti Alille.
Mutta kun Ali Martikainen avasi hänelle oven ja veti hänet, onnesta väräjävällä äänellä tervehtien, sisään, pettivät siinä paikassa kaikki ennakkolaskelmat. Hänen toivottoman sydäntuskansa sulut murtuivat Alin ensimäisestä hyväilevästä kosketuksesta; hän vaipui hervottomana Alin syliin, kietoi kätensä hänen kaulaansa, painoi kasvonsa hänen rintaansa vasten ja puhkesi rajuun, hillittömään nyyhkytykseen.
Ali Martikainen kiersi oven lukkoon, riisui, koko ajan häntä tukien, hänen päällysvaatteensa ja hattunsa sekä kantoi hänet sitten kuin pienen avuttoman lapsen sohvalle.
Kauan hän itki, mutta Ali hyväili häntä koko ajan hellittämättä, puristi häntä rintaansa vasten, piteli hänen päätään käsiensä välissä, kuivasi välillä hänen kyyneliään, suuteli häntä pitkään ja polttavasti ja puhui hänelle helliä, rohkaisevia sanoja. Hän kuiski, ettei heillä ollut monta hetkeä jälellä. Ne lyhyet hetket heidän piti tehdä unohtumattomiksi, ikuisiksi, niistä piti tulla heidän elämänsä kaunein satu, jota he vielä vanhoina, harmaapäinä voisivat onnellisina muistella.
Kauan Olga itki, mutta vähitellen hänen sydänalaansa ahdistava tuska lientyi ja suli, hänen hervonneet jäsenensä lämpenivät, niihin virtasi uusi elämä Alin hyväilyistä, ja hänen kyyneleensä lakkasivat vuotamasta. Hän alkoi hymyillä ja vastata Alin hyväilyihin, ensin raukeasti, sitten yhä tulisemmin. Hän kietoi kätensä lujemmin Alin kaulaan, painoi päänsä hänen kasvojaan vasten. Kammat irtautuivat hänen tukastaan, se hulvahti Alin käsivarrelle, se valui pehmeänä, tiheänä huntuna heidän päittensä yli, kääri ne yhteen, vihki heidät siunaavasti toisilleen.