He elivät kauniin, onnellisen sadun.
Huoneessa oli jo vahvasti hämärä, kun he läksivät. Olga kiinnitti ennen lähtöä yhden tuomistaan ruusuista Ali Martikaisen rintaan, toiset hän otti käteensä ja lupasi antaa ne vasta laivarannassa.
He kävelivät rinnatusten hämärää käytävää pitkin, he tuskin huomasivat ovelle hyvästelemään kokoontunutta hotelliväkeä. Ali Martikainen oli jo aikaisemmin jakanut niille juomarahat, runsaat juomarahat, ja kaikki hänen tavaransa olivat jo laivassa.
Kadulla oli myös jo hämärä. Tuuli oli tyyntynyt, oli raskas, pilvinen syysilma. Parhaillaan sytytettiin katulyhtyjä, mutta ne valaisivat heikosti. Ihmisiä oli liikkeellä hyvin vähän. He pysyttelivät laudotuksilla, uskaltautuen vain siellä täällä katulyhdyn valaisemassa piirissä harppaamaan kuraisen keskikadun yli. Laudotuksetkin olivat liukkaat kosteudesta.
Ali Martikainen otti Olgan käden kainaloonsa ja kuletti häntä varovasti jyrkästi rantaan viettävien katujen laudotuksia pitkin. He kulkivat koko matkan ääneti. Heidän olennoissaan värähteli vielä äsken eletyn onnen tunnelma; sanat sitä tunnelmaa olisivat vain häirinneet.
Laivarannassa ei näkynyt ketään muita matkustajia, ne olivat jo aikoja tulleet ja painuneet alas laivan lämpimiin suojiin. Laivaväki hääräili kannella, sytytteli valoja ja valmisteli lähtöä. Viimeisiä rahtitavaroita nosteltiin juuri kannelle, höyrypannu pihisi jo aivan lähtövalmiina. Aikaa oli enää muutamia minuutteja, mutta laiva seisoi ne rauhallisesti. Saattoihan tapahtua, että aivan viime tingassa tulisi vielä joku uusi matkustaja, ei sopinut sitä ylenkatsoa.
Komealta näytti lähdössä oleva suuri Syvärin laiva, kun kaikki valot sen kannella oli saatu palamaan. Se oli kuin kirkkaasti valaistu, aalloilla uiva satulinna, joka valmistausi viemään sen mukaan päässeitä onnellisia uusille, luvatuille maille.
Ali Martikainen ja Olga seisoivat laskuportaiden vieressä laiturilla. He puhelivat hiljaisella äänellä ja katselivat koko ajan toisiaan silmiin saadakseen rohkeutta viimeisen hetken varalta.
Silloin laiva päästi sihisten liikaa höyryä pannustaan. Olga säpsähti ja vilkaisi hätääntyneenä laivaa; hänen sydämensä tuntui pysähtyvän.
Hän koetti peittää säikähdyksensä, mutta Ali Martikainen näki sen vilahtavan hänen silmissään, ja samalla hän oli huomaavinaan niissä vilahtavan myös sen saman nöyrän, rukoilevan katseen, joka oli ennestään tuttu Ali Martikaiselle, joka oli lähtemättömästi hänen sieluunsa syöpynyt.