Iikka myönsi, että hänen oli ollut sitä vaikea uskoa. Vielä viime yönä oli hän aivan kuollakseen pelännyt toisten joutuvan viime tingassa pilaamaan koko hyvän pelin.
— Mitä vielä! nauroi Ali Martikainen ylimielisesti kädellään huitaisten. — Kun eivät ennen ehtineet, niin kyllä ne vielä muutaman yön siellä torkkuvat. Ei pidä epäröidä eikä pelätä, siinä koko juttu!
Ali Martikainen ilmotti laskun alkavan kello kuusi illalla, siihen mennessä pitäisi nyörien alhaalla olla selvät.
Selvät olivatkin Iikka Penttisellä nyörit. Soimijoessa olivat puomit valmiina puiden kokoamista varten jokilauttoihin. Ensin aiottiin ne kaikki kasata sumaan laskupaikan alapuolella olevaan laajaan suvantoon, jossa joki muodosti järventapaisen poukaman. Siitä sitten lähdettäisiin lautoilla alas huristamaan.
Ali Martikainen tarkasti häthätää kaikki varusteet ja kertoi sitä tehdessään jättäneensä laskutyön valvomisen Aatu Lappalaisen ja Mikko Sormusen huoleksi. Ne pojat olivatkin jo kasanneet sen verran puita, että ensi yönä Soimijoki voitaisiin rehellisesti vallata.
Kun Ali Martikainen ja Iikka palasivat tarkastusmatkaltaan, huomasivat he ihmeekseen laskupaikan yläpuolella miesten suurella touhulla asettelevan puomia Soimijoen poikki.
— Hei, pojat, mitä hittoa te siellä rakennatte? huusi Ali Martikainen närkästyneenä.
— Sulkua me täällä vain panemme! vastasi Aapeli Miettinen touhussaan. — Pistämme tästä portin kiinni merkiksi, ettei syrjäisillä ole näille markkinoille asiaa.
— Ei helkkarissa vielä! huusi Ali Martikainen.
— Millä oikeudella sen teette, kun meillä ei ole vielä puita joessa ensinkään? Laki on täytettävä rehellisesti eikä anastamalla.