Kossapuiden laittaminen tällä kohtaa suoritettiin hyvin perusteellisesti. Niistä rakennettiin oikea moninkertainen puomi, jolla koetettiin poukamaa hiukan oikaista. Vaikea oli kyllä edeltäpäin mennä takuuseen, kestäisikö puomi siinä paikallaan tukkien sitä vasten puskiessa. Sitä koetettiin lujittaa vierittelemällä kiviä kossapuiden tukeeksi, ja puut iskettiin yhteen vahvoilla teräskytkimillä, joilla ne myös kiinnitettiin rantakallioihin.
Tämän vahtipaikan silmälläpidon otti Ali Martikainen omaksi erikoistehtäväkseen, ja miehistöksi siihen valittiin kaikkein luotettavimpia Suomen puolen miehiä. Vanha Aapeli Miettinen ja hurjanrohkeat veljekset Jyrki ja Lassi Palviainen olivat näistä tunnetuimmat. He olivat kaikki kolme oikeita taitureja koskilaskussa, ja jos he millä paikalla eivät kutiansa pitäneet, niin sen paikan sai sitten kerrassa jättää ilman vahteja. Ne eivät hyödyttäneet silloin mitään.
Muut vahtipaikat kosken varrella olivat vähemmin vaativia, niihin riitti pari miestä kuhunkin, eikä niissä näyttänyt sen pahemmin tarvitsevan ruuhkan syntymistä pelätä.
Laskurännin hoitelemisen sai Aatu Lappalainen huolekseen, ja niin alotettiin eräänä pouta-aamuna tukkien lasku Porokoskesta.
Sitä leikkiä kelpaisi kyllä hetkisen katsella kenen hyvänsä, ja uteliaina laskurännillä työskentelevät miehet ensimäisten tukkien alasmenoa seurasivat.
Ne menivät aluksi rännin suusta lähdettyään tiukasti yhteen pakkautuneina. Sitten ne alkoivat levitä, pyöriä ja hypellä kuin kevyet höyhenet. Siellä täällä sukelsi jokunen niistä jo kuohujen sisään, kimmoten seuraavassa silmänräpäyksessä suorastaan pystyyn ja heittäen härkäpyllyn kesken kiireintä menoaan. Toisia alkoivat pyörteet viskoa poikkiteloin ylhäältä tulevien eteen. Ne iskivät jysähtäen kiinni toisiinsa, menivät ristiin ja kohosivat siellä täällä vavahdellen puoliksi ylös vedestä. Näytti tuossa tuokiossa olevan ruuhka syntymässä juuri keskelle pahinta kattilaa. Mutta liian väkivaltainen oli kuohujen voima; näkyi vain yksi nytkähdys, ja samassa hajosi koko sotkeutuma. Nähtävästi oli mennyt poikki pahimmin eteen asettunut jättiläinen, jonka tyvipää oli sattunut lähtemättömästi tunkeutumaan vedenalaisen kallion koloon. Kun este oli murtunut, syöksyi taas koko villisti heittelehtivä ja hyppelevä rykelmä eteenpäin. Siellä täällä lensi jokunen rantakiviä vasten, jossa vahdissa olevat miehet iskivät siihen kekseillään vihaisesti kiinni ja sysäsivät sen tuota pikaa takaisin koskeen jatkamaan hurjaa kulkuaan.
Aluksi Aatu Lappalainen laski varovasti, ei läheskään rännin täydeltä. Mutta sitten tuli Ali Martikaiselta määräys, että sai tulla puita toista vertaa rutommin.
— Ali Martikaisen veret alkavat lämmetä! huusi Aatu Lappalainen miehilleen. — Lisätäänpäs hieman löylyä!
Miehet rupesivat raatamaan minkä kynsistä läksi, ja pian solui tukkeja keskeymättömänä, leveänä vyönä rännin täydeltä. Koski näytti pitkin pituuttaan hurjasti kiehuvalta puurolta, voimalliselta puurolta, jota keitettiin jättiläiskokoisista honkatukeista.- Ja puuro solui alaspäin huimaa vauhtia, niinkuin näkymätön hirviö olisi sitä ahnaasti imenyt sisäänsä kesken keittämisen.
Mutta alhaalla vahtipaikallaan työskenteli Ali Martikainen miestensä kanssa.