Heillä oli välistä työtä aivan riittämään asti. Se heidän yläpuolellaan kiehuva pyörre oli siitä ihmeellinen, että se alituiseen muutteli toimintatapaansa. Ei voinut milloinkaan olla varma, miten se menettelisi seuraavassa silmänräpäyksessä.
Pyörteen alkuna oli melkein keskellä koskea oleva valtava kallioköngäs, jonka yli vesi syöksyi hirvittävällä jyminällä suoraan toista kalliota vasten. Se heitti mahtavat hyökylaineet suuressa kaaressa vahtipaikan vastakkaiselle rannalle. Siellä ne tekivät joukean käännöksen ja puskivat joen poikki yhä jyrkemmin kaartuen, kunnes keskelle jokea päästyä osa vesi paljouksista alkoi levitä ylöspäin ja imeytyi valtavina häränsilminä suoraan syvyyksiin. Toinen osa jatkoi edelleen matkaa, muodostaen pyörteen ulkoreunan, mikä myös alkoi kiertää vastavirtaan. Pyörteeseen imeytyneet vedet kumpusivat takaisin pinnalle paljon alempana, juuri vahtipaikan kohdalla, mahtavina vyöryinä. Mutta välistä ne tekivät sen tempun, että kohosivat ylös melkein samalta kohdalta, missä pyörre oli ne imenyt. Silloin syntyi siinä oikea kiehuva kattila, vesi kohosi yhtäkkiä korkeaksi vuoreksi, joka sitten suurella kohinalla levisi joka suunnalle. Suurimman osan vesiään se kuitenkin heitti suoraan vahtipaikan luona olevaa poukamaa kohti.
Jos tuo hyökylaine olisi säännöllisesti toistunut, olisivat vahtipaikalla työskentelevät miehet osanneet olla varuillaan. Mutta säännöllistä ei toistuminen ollut; välistä kului pitkiä aikoja, ettei pyörre ensinkään tuota temppua tehnyt, vaan imi vetensä syvyyksiin, toi ne pohjavirtaa myöten säännölliselle paikalleen alas ja pursutti ne siellä pinnalle. Toisin ajoin taas sotkeutui tahti kerrassaan. Pyörre imi ja oksensi vettään takaisin samassa paikassa monta kertaa perätysten. Näytti kuin siinä olisi ollut mahtava jättiläinen, jonka hengityselimet eivät olleet oikein kunnossa. Joskus ne toimivat kuin hyvätkin palkeet pitkin, syvin vedoin ja puhalluksin, mutta välistä rupesi taatto suorastaan tukehtumaan ja puuskutti epätasaisesti henkeänsä haukkoen.
Ja tuskin ainoakaan tukki pääsi pyörteen ohi siihen sortumatta. Siinä ne suurissa joukoissa kieppuivat ja kiersivät, kunnes katosivat sisään imeytyvän veden mukana kuin jyväset myllynkiven silmään. Toiset sukelsivat suoraan pohjaan, tekivät taipaleensa ja kohosivat sieltä kaukaa alapuolelta ylös, mutta toiset jäivät pitkäksi aikaa pyörteeseen. Niitä ui ja kieppui veden sisässä hyvin laajalla alalla; joka paikassa vilahteli sukeltaneiden jättiläisten latvoja, kadotukseen taas seuraavassa tuokiossa kuin syvyydessä harovan jättiläiskäden tempaamina. Ja kun sitten pyörteen tahti sotkeutui ja se oksensi, silloin syöksyi veden mukana ilmoille kymmeniä tukkeja, toiset suoraan pystyssä kuin pelottavan paineen potkaisema ruiskun mäntä. Muutamat tulivat ylös pahasti sälöilleinä, kuin ahnas peto olisi niitä kurimuksessa ruhjonut.
Ylhäältä syöksyi suurina rykelminä toisia tukkeja; ne iskivät yhteen siinä kumpuilevan vesivuoren kuohuissa, hyökylaineet syytivät niitä joukottain joka haaralle. Toiset lensivät suoraan rannan kallioihin sälöillen ja silpoutuen, toiset iskivät raskaalla jysähdyksellä poukamassa olevaa puomia vasten, pannen sen ankarasti vavahtelemaan.
Puomilla työskentelevien miesten oli pidettävä tarkka vaari, etteivät sitä vasten viskautuvat puut lyöneet heidän jaloilleen. Yhdellä pyyhkäisyllä olisi silloin voinut saada molemmat koipensa murskaksi ja kadota ohikiitävän tukin mukana kuohuihin. Lisäksi oli puomi niin liukas, että sen päällä työskenteleminen vaati suurta tottumusta ja varmuutta.
Pyörteen yläpuolella kiljuvasta könkäästä kohosi ilmaan sakea vesiryöppy kuin höyryruiskun pusertamana, levisi joka haaralle ja satoi alas alituisena vihmasateena. Se kasteli miehet muutamassa hetkessä. He työskentelivät sadetakit yllään, vaikka oli helakka päiväpaiste ja tukahuttava helle. Kuumuudesta ei ryöpyn alla kuitenkaan haittaa ollut; siinä kävi voimakas ilmapyörre kuin jättiläispalkeiden lähettyvillä, ja se teki ilman viileäksi.
Rannan kalliot vavahtelivat, ei mitään ääntä siinä pauhinassa voinut kunnolleen erottaa. He tajusivat toistensa sanat sekä Ali Martikaisen antamat määräykset vain huulten liikkeistä ja viittauksista.
Nalle istui uskollisena rannalla ja katseli kiiluvin silmin edessään riehuvaa villien voimien myllerrystä. Sen tuuhea turkki oli aivan märkä vihmasateesta. Joskus se ravisteli sitä hermostuneena, väliin se taas karkasi neljälle jalalle ja alkoi äristä kiukustuneena, kun joku tukki sen mielestä liian ankaralla jysähdyksellä lennähti rannan kallioita tai kossapuita vasten. Nallea kiihdytti silminnähtävästi tämä näytelmä.
Mutta kiihdytti se miehiäkin. Hurjistuneina he kekseillään iskivät kossapuita vasten lennähtäviin tukkeihin ja survaisivat ne silmänräpäyksessä takaisin kuohuihin. Joskus, kun tukkeja tuli suurina rykelminä, näytti siltä, että he kiihkossaan survovat toisensa koskeen, mutta niin ei käynyt. He työskentelivät varmasti, koskaan keksillään harhaan iskemättä, koskaan tasapainoaan kadottamatta.