Ali Martikainen saapui Sunujoen yläjuoksun urakoitsijoista ensimäisenä
Petroskoin kaupunkiin.
Pahasti ällistyi tehtailija Baronin, kun Ali Martikainen eräänä elokuun päivänä ilmestyi hänen konttoriinsa ja ilmotti tukkien olevan Kontupohjan lahdessa valmiina Petroskoin sahoille hinattaviksi.
Ukko Baronin oli ollut varma, ettei Ali Martikainen kykenisi urakkasopimustaan täyttämään, vaan jättäisi puut sinne johonkin Soimijoen lähettyville, josta hänen seuraavana kesänä olisi helppo ne vähillä kustannuksilla kulettaa perille. Ei Baronin luonnostaan mikään ilkeä mies ollut, mutta hän puijasi kaupoissa mielellään tyhmempäänsä. Niin luuli hän Ali Martikaistakin puijanneensa ja naureskeli partaansa, kun oli saanut kokemattomalle Suomen prihalle opettaa, millaista on uittourakoitsijana oleminen.
Mutta nyt seisoi Suomen priha hänen edessään komeana kuin ilmestys ja kertoi välinpitämättömällä äänellä, niinkuin eilispäivän ilmasta olisi puhunut, että puut ovat Kontupohjan lahdessa.
Laskikohan se leikkiä vai mitä? Baronin tirkisteli pienillä silmillään
Ali Martikaista hyvin tutkivasti ja sanoi sitten ikään kuin koetteeksi:
— Muut eivät ole tainneet vielä sieltäpäin joutua?
— Tulossa lienevät, vastasi Ali Martikainen kuivasti.
— Ja te tulitte ensimäisenä? kysyi Baronin epäillen;
— Niin, minä tulin ensimäisenä.
Baronin haroi ja nyki rehevää partaansa ikäänkuin tullakseen vakuutetuksi, etteihän vain uneksinut. Hymyili sitten väkinäisesti, vilkutti silmiään ja tarkasti uudestaan Ali Martikaisen kiireestä kantapäähän asti.