Hän kaasi isoihin ryyppylaseihin ja pakisi:
— Vielä kerran terve tultuanne, Ali Pavlovitsh! Sallikaa minun kilistää ja onnitella teitä! Kas niin, puraiskaa päälle. Tässä on kaviaaria, se on mainiota tämän paahdetun palan kera. Ja toiselle jalalle myös, ettei ontumaan panisi.
Ukko Baronin näytti kerrassaan unohtaneen ovella töllistelevän Mihail Martinovitshin. Mishka alkoi rykiä muistuttaakseen olemassaolostaan, ja silloin Baronin muisti asian, komensi Mishkan hankkimaan puhelimitse sahalta hinaajan ja vastaanottajan valmiiksi Kontupohjan lahteen lähtöä varten sekä varmuutti vielä, että on sukkelaan toimittava.
Hän oli lämmennyt ja kokonaan tointunut hämmennyksestään. Hän katseli puolittain ihastuneena, puolittain ihmetellen Ali Martikaisen rotevia jäseniä ja miehekkäitä, ahavoituneita piirteitä, itsekseen ajatellen:
— On se peijakkaan poika tuo Suomen priha. Toi kuin toikin perille puut, pirunko konstilla lie tuonut! — Hän taputti Ali Martikaista olalle ja puheli:
— Hyvin tehty, Suomen priha, peevelin sukkelasti. Te annoitte kaikkia niitä toisia nenälle, näpsäytitte niin että tuntui.
Samassa vilahti hänelle mieleen, että Ali Martikainen oli häntä itseään kaikkein tuntuvimmin nenälle näpsäyttänyt ja kiskoi nähtävästi hyvät voitot. Mutta minkäs mahtoi, sopimus oli selvä ja tinkimätön, ei kuin maksa rahat, kuusikymmentätuhatta ruplaa.
Hän huokasi, mutta ilostui samassa, kun muisti Pietarissa ja ulkomailla kysynnän olevan kovaa ja hintojen ihan huipussaan. Mene tiedä, miten seuraavana kesänä olisikaan.
Ali Martikainen katseli levollisesti ukko Baroninin touhua. Hän aikoi juuri huomauttaa, että tarvitsi rahoja lopputiliä varten, mutta samassa Baronin otti sen asian itsestään puheeksi.
— Oikein, puheli hän, kun jouduitte niin sukkelaan. Kas sellaisesta minä pidän, aina rivakasti ja täsmälleen, ei mitään kuhnailua. Mutta tietysti te tarvitsette rahoja lopputilin maksuun, paljonko suvaitsette?