— Mutta sekään keino ei riitä, arveli Ali Martikainen. — Pitäisi kai rakentaa vielä puomit etukäteen niiden kasojen ympärille, vai mitä arvelet, Iikka?
— Piru vieköön, minä olen aivan samaa mieltä! vakuutti Iikka. — Puomit pitää olla ja hyvät, jos mieli ne koossa pitää.
— Siihen menee hyvä joukko puomeja, vaikka ne ovatkin kasoissa, jatkoi
Ali Martikainen arvelujaan järkähtämättömän tyynesti.
— Menee varmasti. Ei riitä yhdet ja kymmenet sylet, ei edes sadat.
Tarvitaan tuhansia!
— Vaan mitenkäs arvelet tulvan kohottua meidän liikkumaan pääsevän? kysyi Ali Martikainen äkkiä.
— Mitenkäkö arvelen? toisti Iikka verkalleen. — Siten minä arvelen, ettemme me ensinkään liikkumaan pääse, jollemme ajoissa rakenna sohoja itsellemme. Ilman sohoja ei meillä veden noustua ole taitavasta ulos asiaa.
— Niin kai se on, myönsi Ali Martikainen. — Rakentaa pitänee nekin valmiiksi ja samoin kokkia ja muonavarastoja varten ponttuu, sillä emmehän me voi täitupaa mukanamme uittaa.
Tähän päättyi keskustelu. Iikka Penttinen mieli vielä kysyä Ali Martikaiselta, uskoiko tämä tosiaan koskaan pääsevänsä eroon näistä kirotuista rämeistä. Mutta hän näki, ettei Ali Martikainen aikonut peräytyä, ja siksi hän jätti kysymättä.
— Tottapahan uskoo, koska yrittää! ajatteli hän itsekseen naurahtaen.
Jo samana päivänä alotettiin vierittäminen.