— Saatte suoda anteeksi, jos otan teidät yksin vastaan. Mieheni ei ole kotona, matkusti tänä aamuna Pietariin virallisesta kutsusta.
Olgan sanat sattuivat Ali Martikaiseen kuin huumaava vasaman isku. Hän tunsi rajun riemunhulvahduksen lyövän olentonsa läpi, hän oli vähällä huudahtaa, ja hänen kätensä alkoivat vapista, niin että hän vaivoin sai käsivarrellaan kantamansa päällystakin naulakolle.
Olga oli salavihkaa tarkannut sanojensa vaikutusta. Hän oli askartelevinaan ulko-oven sulkemisessa ja puheli sitä tehdessään:
— Tiedättekös, ne teidän urakoitsijanne alkavat vähitellen kotiutua.
Täällä oli jo tänään aamupäivällä yksi, Shirnikov nimeltään. Tunnetteko?
Hän vilkaisi taakseen Ali Martikaiseen ja hymyili iloisesti.
Ali Martikainen sai vaivoin sanotuksi, ettei hän tuntenut sennimistä miestä.
— Ettekö! huudahti Olga, jättäen oven lopulta rauhaan. — Suuri vahinko, hän on niitä kaikkein kuuluisimpia.
Hän alkoi vallattomasti kuvailla Shirnikovin ulkomuotoa:
— Niska kuin härällä, hyvin syötetyllä viisivuotiaalla vihaisella sonnilla, ja kourat kuin karhulla, ei niinkuin Nallella — Nalle on sivistynyt häneen verraten — vaan niinkuin semmoisella ikänsä salolla eläneellä vanhalla uroskontiolla. Arvatkaas mitä minä sille tein?
Ali Martikainen alkoi päästä tasapainoon. Olgan vallaton lörpöttely tarttui häneen, hän jo naurahti ja sanoi: