Hän istutti Ali Martikaisen sohvalle ja tarjosi hänelle veikistellen savukkeita, mutta Ali Martikainen kieltäytyi polttamasta, siirtäen myhäillen savukelaatikon syrjään.
— Minusta on synti ruveta täällä sauhuttamaan, sanoi hän. — Se turmelee koko huoneen ja autuus on tipotiessään.
— Mikä autuus? kysyi Olga katsellen häntä hyväillen, huulet raollaan.
— Se autuus, joka asuu teidän olentonne lähettyvillä, selitti Ali Martikainen katsoen häntä suoraan silmiin. — Tunnen olevani täällä teidän luonanne kuin pyhätössä, jonka aarteisiin melkein pelkään käsin koskea.
Olga päästi helakan naurun ja istahti vallattomasti hänen viereensä alkaen tiedustella, millä tavoin Ali Martikainen eilisestä lähtien oli aikansa kuluttanut.
— Eilen laiskottelin koko päivän, tunnusti Ali Martikainen. — Loikoilin sohvalla ja muistelin teitä, ei maittanut työnteko.
— Jo nyt taidatte panna liikoja, hymyili Olga, katsellen ihastuksella sivultapäin hänen kaulaansa ja voimakasta, säännöllisesti kaartuvaa leukaansa.
— En pane liikoja. En olisi tullut menneeksi päivällisellekään, jollei olisi niin kohteliaasti pyydetty.
Ali Martikainen kertoi naureskellen, miten hotellin väki Olgan käynnin jälkeen oli tullut hänelle kohteliaaksi.
— Alkavat huomata minun lähentelevän piirejä. Kohta käyvät kerjäämään minulta armon- ja suosionosotuksia!